
Tämä vaakuna pysyy jatkossakin, sillä Juvalla ei toistaiseksi ole mitään syytä lähteä kuntaliitoskeskusteluihin.
Kuntauudistus tyrmätään Juvalla
15.09.2011 14:17
Juvan kuntapäättäjät tyrmäävät Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen visiot kuntauudistuksesta. Tilanteen kehitystä on kuitenkin syytä seurata maltillisesti.
– Nyt on katsottava rauhassa. Näkemykseni on kuitenkin se, että jos maalaiskuntia on jäädäkseen eloon, on Juvan toimittava itsenäisenä kuntana, kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaakko Hänninen (kesk.) toteaa.
Hallituspuolueita edustavat Markku Jalonen (kok.) ja Ari Rautio (sd.) suhtautuvat myös penseästi kuntauudistukseen. Erityiskritiikkiä saa aikataulu.
– Nopeus on virhe. Nyt näyttäisi siltä, että nuoret ministerit ovat huumaantuneet vallasta ja ovat innostuneet liikaa. Toki nämä tekstit työssäkäyntialueista eivät ole kaikki ministerien, vaan virkamiesten käsialaa, jyrisee Rautio.
– Juvan on parempi toistaiseksi seurata tilannetta ja pitää pää kylmänä. Tätä asiaa ei voi hoitaa niin, että Helsingistä jotkin ministerit sanelevat kuntarajat, Jalonen tuumii.
Lue lisää Juvan Lehdestä.



