Jukka Petäjä, Petri Pajunen, Vesa Kontiainen ja Pekka Harmoinen ovat järjestäjiä.

Metsä Rokkaa jälleen ensi kesänä

17.11.2011 09:45

TEKSTIKOKO: AAA

Metsä Rokkaa palaa tapahtumakalentereihin, kun alunperin ainutkertaiseksi suunniteltu tapahtuma järjestetään leirintäalue Juva Campingilla kesäkuun 30. päivänä. Vuonna 2008 järjestetyn tapahtuman perään on kyselty säännöllisesti.

– Edellinen Metsä Rokkaa palkittiin vuoden metsätekona ja kaikille jäi siitä hyvät muistot. Yleisön pyynnöstä tapahtuma palaa ensi kesänä, Metsänhoitoyhdistys Metsä-Savon toiminnanjohtaja Petri Pajunen toteaa.

Tapahtuma yhdistää metsäalan ja musiikin.

– Juva Camping sopii hyvin tapahtumapaikaksi, koska se sijaitsee järven rannalla ja metsän keskellä, Petri Pajunen sanoo.

Tapahtuma koostuu päivän kaikille avoimesta tilaisuudesta ja viihteellisestä iltatapahtumasta. Päivätapahtuma esittelee metsäalaa muun muassa työnäytöksin ja esitelmin. Myös lapset huomioidaan.

Koko tapahtuman pääkohderyhmänä ovat nuoret. Tavoitteet ovat kovat, sillä sekä ilta- että päivätapahtumaan tavoitellaan 2 000 kävijää. Vuonna 2008 iltatapahtumassa esiintyneitä Osmo’s Cosmosia, Anna Abreuta ja Neumannia kuuli 2 000 kävijää ja päivätapahtumassa vieraili 1 800 ihmistä.

Iltatapahtuman järjestää Vesa Kontiainen. Yksityiskohtia ei vielä julkisteta, mutta bändikattaus koostuu Kontiaisen mukaan kolmesta kotimaisesta huippunimestä.

– Sopimuksia ei ole vielä allekirjoitettu, mutta yhtyeet on varattu. Juontaja on valtakunnallisesti tunnettu suomalainen kaunotar.

Esiintyjät ja juontaja julkistetaan maaliskuussa, jolloin alkaa myös lippujen ennakkomyynti.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat