Tätä ihmettä ei ihan joka päivänä näe. Joulupukki, Muori ja Leijona keskellä Juvan kirkonkylää.

Joulumieltä etsimässä

01.12.2011 08:59

TEKSTIKOKO: AAA

Puolen päivän aikaan alkanut tapahtuma veti heti alkuun väkeä ruuhkaksi asti. Juvan Yrittäjien puheenjohtaja Riitta Rimmi muistutti, että jokainen voi omalla tavallaan tehdä itselleen joulumielen, oli lunta maassa tai ei. Lumen puuttuminen ei onneksi haitannut joulupukin ja muorin paikalle pääsyä. Niinpä pienet ja vähän isommatkin pääsivät jututtamaan pukkia ja kertomaan omista lahjatoiveistaan.

Hatsolasta lastensa kanssa paikalle tullut Pia Puttonen toivoi monen muun tavoin valkoista maata.

- Neljännen kerran ollaan joulukauden avajaisissa, mutta taitaa olla ensimmäinen vuosi kun ei ole lunta tapahtuman aikaan. Joulumieltä on vaikeampi löytää, kun lumi puuttuu Puttonen tuumii.

Joulupukkia katsomaan tullut perhe aikoi yhdistää samalle reissulle myös käynnin Päivä Paloasemalla- tapahtumaan.

Avajaisten juontajana toiminut Kirsi Jylhä-Lipsanen oli tyytyväinen tapahtumaan tällaisenaan. Lapsille oli sopivasti toimintaa onginnan, piirtämisen ja poniratsastuksen muodossa eikä liiallista tungosta päässyt syntymään jonkin tietyn toiminnon ympärille. Hiponkulman tyhjä toimitila antoi sopivat puitteet piirtämiselle ja puuron syönnille. Toisen kerran tässä muodossa järjestetty tapahtuma sai myös kävijöiltä kiitosta.

- Ensi vuodeksi tosin kaavaillaan uusia jouluvaloja vanhojen tilalle, Jylhä-Lipsanen kertoo.

Tapahtuman aikana oli hyvä hetki myös tutustua näyteikkunakilpailuun osallistuneiden juvalaisten liikkeiden jouluisiin sommitelmiin. Aiemmasta tiedosta poiketen näyteikkunakilpailun tuloksia ei julkistettu itse joulukadun avajaisissa, vaan Juvan taideyhdistys Jutakka ry:n jäsenet arvioivat ikkunat vasta myöhemmin. Selkeän voiton vei tällä kertaa Kipa Kirjakauppa, toiseksi tuli Liikennekoulu ja kolmanneksi Hautaustoimisto ja Pitopalvelu Pirjo Summanen.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat