
Kaalit ja salaatit pakataan pusseihin suoraan pellolla ja myöhemmin jäähdytetään alipainejäähdyttimellä. Salaatit saattavat olla kaupassa jo seuraavana päivänä.
Avomaan kasvisten nostot kiivaimmillaan käynnissä
17.06. 09:33
Varhaiskeräkaalin nostot ovat alkaneet hyvissä ajoin viime vuoden tapaan. Viljelijä Jari Häyrinen aloitti nostot muiden täkäläisten kollegoidensa kanssa heti kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Hän arvioi, että tiedossa on vähintäänkin keskitason satomäärä, vaikka lopullisesti se selviääkin vasta syksyllä.
– Varhaiskaalin nosto on loppusuoralla ja jäävuorisalaattia aloitellaan.
Avomaan kasvisten viljelyn suhteen lähestyvä juhannus on hyvä työllistäjä. Tänä vuonna juhlapyhä sattuu viime vuotta viikkoa myöhemmin, mikä on hieman lisännyt viljelijän pelivaraa.
– Periaatteessa juhannuskaupassa menee kaikki mikä vain saadaan nostettua.
Tehokkuudesta ei ennen eikä jälkeen juhannuksen ole Häyrisen tilalla paljoa tingitty. Kaalit ja salaatit pakataan muoveihin suoraan pellolla ja jäähdytetään alipainejäähdyttimellä. Alipainejäähdyttämisen seurauksena tavara saadaan kaupan hyllylle nopeammin.
– Alipainejäähdyttimiä löytyy Suomesta tällä hetkellä viisi, kaikki Etelä-Savosta, Häyrinen esittelee.
Tällä hetkellä pelloilla työskentelee kymmenkunta henkeä, myöhemmin kesällä työntekijöiden määrä lisääntyy vielä muutamalla.



