Hyvää tuulta etsitään energian tuottamista varten
23.07. 10:28
Hirvet ja karhu ovat jäljistä päätellen viihtyneet Loukeenvuorella. Tuuliselle laelle on hyvä kiivetä itikoita ja muita eläviä pakoon.
Viime päivinä siellä ovat häärineet tuulitutkijat ja mastonpystyttäjät. Vuoren sopivuutta yhden tai kahden tuulivoimalan rakentamiseen ryhdytään tutkimaan.
Tuulivoimaloita on rakennettu rannikkoseudulle ja merelle. Sisämaan tuulet ovat jääneet vähälle huomiolle. Aloite ei suinkaan lähtenyt sähköyhtiöstä, vaan yksittäisiltä viljelijöiltä, jotka ottivat yhteyttä Suur-Savon Sähköön.
– Olen Ruotsissa tutustunut viljelijöihin, jotka ovat sisämaassa pysyttäneet omia tuulivoimaloita. Olen käynyt tutustumassa niihin ja niiden kannattavuuteen. Kävi ilmi, että Suomessa ei ole juuri tutkittu tuulienergian hyödyntämistä sisämaassa, Nils Grotenfelt kertoo.
Muut ”pelle pelottomat” ovat Matti Paunonen ja Anssi Laamanen, joiden kanssa Grotenfelt perusti Saimaan Woima Oy:n, Osakkaana on myös Suur-Savon Sähkö Oy. Toimialue on sama kuin sähköyhtiöllä, ja ensisijaisesti Juva ja Rantasalmi.
– Ruotsissa on havaittu, että sisämaassa on sopivat tuuliolot, joten voimaloita on rakennettu sinne. Perustamiskustannukset ovat pienemmät kuin merellä, sillä tiet ja sähkönjakeluverkko on olemassa.
– Energiantuotantoon vaaditaan tasaista tuulta. Tuulensuunnan vaihteluita ei saisi olla eikä turbulensseja. Tuulioloja mitataan Loukeenvuorella vuoden ajan. Mittareita asennetaan lisäksi muutamiin gsm-mastoihin.
Mittauksia kolmeltakorkeudelta
Nyt pystytetty masto on 51 metriä korkea, mutta loppuvuodesta se pidennetään sataan metriin, ja mittauksia tehdään kolmelta korkeudelta. Pitkä masto tarvitsee lentoesteluvan ilmailuhallitukselta.
Tiedot siirtyvät mittareista keskusyksikköön, josta ne kulkevat tuulitutkijoiden tietokoneille. Tiedot kootaan raporttiin kuukausittain.
– Suur-Savon Sähkö teki kymmenen vuotta sitten mittauksia Haukivuorella matalammalta korkeudelta. Sen aikaisilla energianhinnoilla tuulivoimalan rakentaminen ei ollut kannattavaa.
– Eduskunnassa käsittelyyn on tulossa syöttötariffi. Valtio takaisi markkinahinnan ja syöttötariffin välisen eron. Tuulienergiasta tulee merkittävä keino ilmasto- ja energiastrategian toteuttamisessa. Uusiutuvan energian osuus on nostettava 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.
Ilmatieteen laitos on tekemässä omaa tuulikarttaa, joka valmistuu tämän vuoden lopussa. Tuulimittaukset antavat tietoa, millaista tuuli on, miten paljon siitä saataisiin energiaa, ja millainen tuulivoimalla olisi sopiva.
Ensimmäinen tuuli-voimala sisämaahan
– Mittaustulosten perusteella päätetään rakentamisesta. Se voi olla myönteinen tai kielteinen.
Rakentaminen maksaa noin 1,5 miljoonaa euroa tuotettua megawattia kohden. Grotenfelt arvelee, että megawattia pienemmän voimalan rakentaminen ei ole kannattavaa. Sen sijaan yksi tai kaksi kolmen megawatin voimalaa olisi ihanne.
Voimalat tarvitsevat tietyn etäisyyden toisistaan. Kaksi voimalaa maksaisi yhdeksän miljoonaa euroa. Ne jauhaisivat sähköä kahdesta kuuteen megawattituntiin vuodessa.
– Nykyiset tuulivoimalat eivät pidä kovaa melua, humiseva ääni kuuluu parhaiten heikon tuulen aikana. Sisämaassa tuulivoimala ei maastoesteiden vuoksi näy samalla tavalla kuin merellä tai rannikolla.
– Lähialueen asukkaille järjestimme tiedotustilaisuuden jo keväällä. Pyrimme olemaan tiedotuksessa avoimia, Grotenfelt lupaa.



