Patsaan jalusta oli alkuviikosta viimeistelyvaiheessa. Pankinjohtaja Risto Rouhiainen, Juvan Urheilijoiden puheenjohtaja Ari Rautio ja kunnajohtaja Heikki Laukkanen tutustuivat työmaahan.

Kalevi Hämäläisen patsas paljastetaan lauantaina

19.08.2010 10:02

TEKSTIKOKO: AAA

Hiihtäjälegenda Kalevi Hämäläisen patsashanke on loppusuoralla. Olympiavoittajan ja maailmanmestarin pronssipatsaan jalusta on viimeistelyä valmis ja patsas saapui Juvalle keskiviikkoiltana.

Patsaan on suunnitellut varkautelainen kuvanveistäjä Taru Mäntynen.

– Ponnistus patsaan toteuttamiseksi on ollut iso. Olemme saaneet hienon tuen hankkeelle. Vain kourallinen on suhtautunut hankkeeseen nihkeästi, kun olemme esitelleet sitä, patsastoimikunnan ja Juvan Urheilijoiden puheenjohtaja Ari Rautio kiittelee.

Kansalaistenyhteisponnistus

Patsaan paljastusjuhlaan on lauantaina tulossa laaja joukko suomalaista urheiluväkeä valmentajalegenda Immo Kuutsan ja Oslon olympiamitalistin Eero Kolehmaisen johdolla. Juhlapuheen pitää kansanedustaja Juha Mieto.

Hankkeen lopullinen talousarvio on noin 135 000 euroa. Summa on saatu kokoon pienoispatsaita myymällä ja kansalaiskeräyksellä.

– Haluamme korostaa, että tämä on nimenomaan kansalaishanke, eikä pelkästään Juvan Urheilijoiden tai Juvan kunnan juttu, sanoo Rautio.

Kalevi Hämäläinen on yksi viidestä suomalaisesta mieshiihtäjästä, joka on saavuttanut olympiakultaa ja maailmanmestaruuden. Hämäläisen vaiheet on kirjoittanut kirjaksi Lauri Järvinen.

Hänet esiteltiin myös Arto Terosen ja Jouko Vuolteen toimittamassa radio-ohjelmassa ja kirjassa Kiveen hakatut.

– Kalevin saavutukset on nyt dokumentoitu kattavasti. Meidän sukupolvemme oli oikeastaan viimeinen, joka sen voi tehdä, sillä nuoremmille Hämäläinen on jo aika kaukainen hahmo, patsastoimikunnan jäsen, pankinjohtaja Risto Rouhiainen muistuttaa.

Juvalla patsaan paljastusjuhlallisuudet alkavat jo puoliltapäivin, jolloin koulukeskuksen auditoriossa esitetään Hämäläisestä kertova filmi. Lisäksi näytteillä on Hämäläisen voittamat mitalit.

– Jouko Vuolle totesi Kiveen hakatut-ohjelmassa, että jos patsas pystytetään, on Hämäläinen sen ansainnut. Nyt hanke on totta, Rautio tiivisti.

Hämäläistä luokkalehteen keskikouluaikanaan haastatellut Rouhiainen muistaa ihmetelleensä, miten metsäteknikkona työskennellyt hiihtäjä jaksoi harjoitella väsymättä.

– Metsänhoitoyhdistyksen leivissä työskennellyt Kalevi tuli merkitsemään puita. Hän istui viiden aikaan illalla tuvassa kahvia juomassa ja kertoi lähtevänsä hiihtämään Jukajärven ympäri.

Kalevi Hämäläisen patsaan paljastus ja Juvan Urheilijoiden 75-vuotisjuhlat Juvan Puistolassa 21.8. klo 13 alkaen.