Helle on kiihdyttänyt vadelmasadon valmistumista. Viljelijät toivovat, ettei vadelmalle käy samalla tavalla kuin mansikalle.

Mansikat loppuivat kesken

29.07.2010 09:05

TEKSTIKOKO: AAA

Mansikan pääsatokausi vetelee viimeisiään. Satokaudesta tuli ennätyslyhyt, vain muutaman viikon mittainen.

Kuosmalassa Teittisen tilalla poiminta lopetettiin viime viikon lopussa. Alkukesästä odotukset sadon suhteen olivat hyvät, mutta sää ei ollut viljelijöiden puolella.

– Helteet veivät tämän sadon. Vettä ei satanut, joten mansikatkin jäivät todella pieniksi, Jarkko Teittinen toteaa.

Samaa sanotaan myös Liukkosen tilalta Vuorenmaasta.

– Meillä mansikkakoju laitettiin kasaan viime viikon lopulla, Uuno Liukkonen sanoo.

Viime viikolla satunnaisia marjoja pellolta löytyi, joten itsepoimijoita Kuosmalassa oli vielä viime viikolla. Tällä viikolla pellot ovat hiljentyneet.

Normaalisti satokausi on noin kuukauden mittainen, mutta tänä vuonna pääsatoa voitiin kerätä vain vähän yli kaksi viikkoa. Tavallisesti mansikkaa on riittänyt siis ainakin heinäkuun loppuun saakka.

– Joskus on kerätty jopa elokuun puoleenväliin saakka, Teittinen muistelee.

Kaikki halukkaat eivät mansikka-apajille ehtineet. Pääsatokauden alkaessa tarjontaa oli jopa kysyntää enemmän.

– Nyt loppusadon aikaan kysyntää olisi ollut vaikka kuinka. Ihmiset eivät ymmärtäneet, että mansikat loppuvat jo näin aikaisin.

Vadelmavauhdissa

Helle on kiihdyttänyt myös vadelmasatoa. Marjat ovat kypsyneet kerättäväksi selvästi viime vuosia aiemmin.

– Ollaan viikkoa normaalia poimimisaikataulua edellä, mansikoiden lisäksi mustaherukkaa ja vadelmaa viljelevä Liukkonen toteaa.

Näkymät sadon suhteen ovat hyvät, mutta liikaa ei uskalleta toivoa.

– Mansikastakin odotettiin hyvää satoa, mutta toisin kävi.

Vadelmanviljelijän unelma olisivat viileät yöt, pariakymmentä asteiset päivät ja kevyt tuuli.

– Välillä saisi vähän sataakin, niin vatut eivät olisi niin pieniä, Liukkonen summaa.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat