Alueella nykyisin sijaitseville museoille esitetään uusien ja ajanmukaisten tilojen saneeraamista alueen läheisyyteen.

Miljoonaluokan suunnitelma Partalaan

17.12. 09:10

TEKSTIKOKO: AAA

Partalan Kuninkaankartanon alueelle on laadittu kokonaisvaltainen pitkän tähtäimen kehittämissuunnitelma, jossa Partalan kuninkaankartanon alue toimii Partalan tila -brändin alla.

Partalan tilan kokonaiskonsepti muodostuu neljästä toisiinsa linkittyvästä palvelukonseptista: luomutilasta, lähiruokamyymälästä, kokous- ja lomakeskuksesta sekä ekotaide- ja muotoiluyhteisöstä. Palvelukonseptien toteuttamiseen kuuluvat luonnonmukaisesti ja ekotehokkaasti rakennetut ja toimivat ekohotelli ja lähiruokaravintola Partalan alueella, eteläsavolaisen elintarviketuottajien ja -jalostajien verkoston ykkösmyyntipaikka Juva Vehmas -alueella sekä Juvalle houkuteltavien ekotaiteilijoiden ja -muotoilijoiden toiminta.

Suunnitelman mukaan Partalan alueen 60 hehtaarin peltoja viljellään jatkossakin luonnonmukaisesti ja alueella sijaitsevan Juvan Tryffelikeskuksen toimintaa kehitetään edelleen. Alueella nykyisin sijaitseville museoille esitetään uusien ja ajanmukaisten tilojen saneeraamista alueen läheisyyteen.

Neljän miljoonaninvestoinnit

Suunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden käynnistämisessä ja investointien toteuttamisessa Juvan kunnan rooli on keskeinen. Vaadittavat panostukset ovat minimissään neljän miljoonan euron luokkaa.

– Tilasimme ulkopuolisin silmin tarkastellun kokonaisvaltaisen suunnitelman. Nyt on löydettävä yrittäjä ja yhteistyökumppani, joka uskoo ja sitoutuu tavoitteisiin, kunnanjohtaja Heikki Laukkanen arvioi.

Suunnitelman laatineen CreaMentors Oy:n tuottaja Hannu Suontaustan mukaan esitys pohjautuu alueen nykyisiin vahvuuksiin ja erityispiirteisiin sekä suunnitteluprosessin aikana esiin nousseisiin kehittämistarpeisiin sekä Juvan kunnassa että Etelä-Savon maakunnassa.

– Esitetyllä kokonaisuudella tavoitellaan koko kunnan ja maakunnan vetovoiman sekä myönteisen imagon kohottamista.

Partalan kuninkaankartano

Juvan kunta omistaa, sijaitsee Juvan kirkonkylässä valtatien 14 tuntumassa

60 hehtaaria luomupeltoja

Kivinavetta toimi parikymmentä vuotta MTT:n tutkimuskeskuksena. Nykyään Juvan Tryffelikeskuksen sekä juhla- ja kokouskäytössä. Ladossa järjestetty Puupartala-taidenäyttely.

Päärakennus palvelee museona.

Väentuvassa toimii Juvan Kamerakerhon Galleria Kuninkaankartano ja Karjalaisten museo.

Pihapiirissä aittoja, varasto ja ulkorakennus.