Bristol Blenheim BL-137 Jukajärven jäällä. (Kuva kirjasta Matti Hämäläinen: Kolmen sodan pommittajat)

Mysteeri taivaalta laskeutui Jukajärvelle

04.03. 10:38

TEKSTIKOKO: AAA

Tasan 70 vuotta sitten Suomi eli kovia aikoja. Mannerheim-linja oli murtunut ja Neuvostoliiton hyökkäys yhä syvemmälle Suomeen piti pysäyttää.

Tällöin sai oman pienen, mutta merkittävän roolinsa myös Jukajärven jää. Jäälle auratulle ja jyrätylle kentälle laskeutui kahdentoista siviiliväreihin maalatun Bristol Blenheim–pommikoneen laivue 26. helmikuuta.

Brittimiehistöjen lentämät koneet tulivat Lentolaivue 42:n käyttöön ja operoivat loppusodan ajan Juvalta.

Matti Kaartinen oli talvisodan syttyessä 9-vuotias. Blenheimien saapumisen hän muistaa hyvin.

– Koneiden saapuminen oli hyvin salainen asia. Niistä ei kerrottu mitään virallista, vaan tieto levisi miehelle mieheltä. Koneita koetettiin sitten käydä vakoilemassa.

Jukajärven pinta-ala oli tuolloin paljon suurempi, sillä järven pintaa laskettiin 1960-luvulla.

Vuosipäivän kunniaksi kirkonkylällä sijaitsevalle muistomerkille laskettiin seppele.

Lue lisää Juvan Lehdestä.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat