
Esikasvatuksen esimies Kirsi Anttonen toivoo, että uusista työmuodoista tulee jokapäiväisiä ja vanhemmat ottavat yhteyttä.
Päivähoitopaikkojen tarve ja tarjonta on tasapainoilua
17.02. 12:13
– Viime syksystä lähtien hoitopaikkojen kysyntä on lisääntynyt niin, että vapaita paikkoja ei juuri ole. Päivähoidossa on tällä hetkellä 210 lasta. Päiväkodeissa heitä on sata, ryhmäperhepäivähoidossa 30 ja loput perhepäivähoidossa, Juvan varhaiskasvatuksen uusi esimies Kirsi Anttonen kertoo.
Anttonen oli kiertävä erityislastentarhaopettaja JJR-kunnissa kolmisen vuotta. Lastentarhaopettajana Anttonen aloitti kiertävässä päiväkodissa Tintissä vuonna 1985.
– Joukossa on osa-aikaisesti päivähoitoa tarvitsevia, joten kaksikin lasta voi jakaa saman paikan. Jos uusia lapsia tulee, pitää miettiä ratkaisuja. Ensi syksynä Kummunmäeltä jää esikouluryhmä pois, kun se siirtyy Kirkonkylän koulun tiloihin.
Kiireellinen hoitopaikka järjestyy kahdessa viikossa vanhemman saadessa työtä tai koulutuspaikan. Muutoin on syytä varautua neljän kuukauden odotukseen.
– Ikäryhmät pienenevät, mikä jonkin verran näkyy hoitopaikkojen kysynnässä. Tarve vaihtelee koko ajan, joten vielä on arvelua, millainen se on ensi syksynä. Tulevaisuus ei kuitenkaan näytä huolestuttavalta, vakinaiselle henkilökunnalle riittää työtä. Eläkkeelle jäämiset antavat pelivaraa perhepäivähoidossa, jota tekee 16 hoitajaa.
– Yli kaksivuotiaita otetaan päiväkoteihin, tosin Mesikämmenessä voi olla nuorempiakin, koska se on erikoistunut vuorohoitoon. Uusiakin perhepäivähoitajia toivomme joukkoon. Työhön voi sitoutua määräajaksi, jos äiti jää hoitamaan omaa lasta tai lapsiaan kotiin ja voisi ohessa hoitaa vieraita lapsiakin.



