Haasteita riittää

11.02. 08:30

TEKSTIKOKO: AAA

Tämän eduskuntakauden viimeiset valtiopäivät on avattu. Viimeiset siksi, että nämä valtiopäivät jatkuvat ensivuoden huhtikuussa pidettäviin vaaleihin saakka. Eduskunnan pitää kuitenkin hyväksyä vaaliajankohtaa koskeva muutos eli vaalien siirto maaliskuusta huhtikuulle. Odotamme sekä vaalirahoitusta että eduskuntavaaleja koskevia hallituksen lakiesityksiä eduskuntaan viimeistään maaliskuun aikana.

Viime viikolla nousi esiin puheenjohtaja Jyrki Kataisen radiohaastattelusta väärin tulkittu otsikko Itä-Suomi yhdeksi vaalipiiriksi. Sitä en itse eikä myöskään varmasti kukaan istuva edustaja halua. Kyllä kansanedustajat pitää valita maakuntakohtaisen vaalipiirin alueelta. Sen sijaan vaalialuemalli, jossa valintakynnystä voidaan alentaa, sopii meille. Sellainen onkin tulossa hallituksen esityksenä Tarastin työryhmän ehdotuksen pohjalta.

Valtiopäivien avauksen yhteydessä puhemiehen valinnasta kehkeytyi farssi, joka valitettavasti alensi eduskunnan arvovaltaa ja vielä edustajien oman käyttäytymisen johdosta. Syitä oli varmasti paljon eikä vain Sauli Niinistön tiukka talouslinja, jossa sinänsä ei ole ollut mitään uutta. Eduskunta on vain ryhtynyt noudattamaan aiemmin päätettyjä linjauksiaan. Kyllä tässä jupakassa sekä edustajilla että myös Sauli Niinistöllä on peiliin katsomisen paikka ja niin on tehtykin. Ongelmat vain olisi tullut ratkoa ennen puhemiehen valintaa puhumalla.

Eduskunta saa vielä tällä vaalikaudella käsiteltäväkseen perustuslain tarkistuksen, josta on väännetty kättä pitkään. Suurena kysymyksenä on ollut, säilyttääkö presidentti ulkopoliittisen valtansa. Näin näyttää käyvän ja asiasta on päästy yksimielisyyteen. Presidentti jatkaa myös puolustusvoimien ylipäällikkönä. Olen itse ollut presidentin valtaoikeuksien säilyttämisen kannalla ja minusta se on vahvuus, josta on pidettävä kiinni. Sen sijaan EU:n kokouksissa keskeinen toimija on pääministeri ja se kirjataan myös tulevaan lakiin.

Talouskysymykset tulevat puhuttamaan eduskuntaa koko vaalikauden loppuajan ja ne ovat keskeisesti esillä tulevissa vaaleissa. Vastikään julkaistu raportti ”Julkinen talous tienhaarassa” viestittää meille karuja tosiasioita. Väestö ikääntyy ja tuo kasvavia velvoitteita; muun muassa työikäisen väestön määrän vähentyminen vaikuttaa menojen kasvun lisäksi myös toista kautta. Kansantuotteen ja verotulojen kasvu hidastuvat. Nämä haasteet ovat olleet tiedossa jo aiemmin, mutta talouskasvun heiketessä vaikeudet tulevat kasvamaan.

Toisena suurena haasteena on julkisen talouden velkaantuminen. Viime ja tämän vuoden valtion budjettia rahoitetaan yli 10 miljardin euron lainanotolla vuosittain. Kysymys kuuluukin: Kuinka kauan näin voidaan jatkaa ja millä keinoin voimme pysäyttää velkaantumisen?

Puhumme kestävyysvajeesta. Meidän tulee päästä tilanteeseen, jossa hyväksyttävän veroasteen vallitessa velan määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen vakiintuu tietylle tasolle eikä kasva kasvamistaan. Nyt kestävyysvaje on noin 12 miljardia euroa, joka on samansuuruinen valtion tuloveron tuoton kanssa. Näin ollen verotulojen keinoin asiaa ei voida ratkaista.

Näitä asioita joudumme ratkomaan ja katsomaan tosiasioita silmiin. Keinot on löydettävä ja sellaiset, jotka mahdollistavat kuitenkin yhteiskunnan tasapainoisen kehittämisen. Keinoina tulevat ensisijaisesti olemaan työurien pidentäminen, julkisen sektorin tuottavuuden lisääminen ja talouskasvua vauhdittavien verouudistusten tekeminen. Vasta toisella tilalla tulevat verojen korotukset ja erilaiset leikkaukset. Varmasti niihinkin joudutaan.

Olli Nepponen

kansanedustaja (kok.)

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat