Juvan miehet kohtasivat yli 50 vuoden jälkeen

18.02. 11:35

Tarinamme alkaa 1940-luvun sodanaikaisesta Risulahdesta ja siellä kasvaneille nuorille mieleenjääneestä – nyt autiosta – Viisalanmäen koulusta. Äskettäin uudelleen tavanneina, maailmankokemusten rikastuttamana, koulukaverini Matti Metsätalo pyysi minua kirjuriksi. Muistelemme nyt Juvaa ja Risulahtea 50-luvun alussa ja ihmettelemme mitä kylällemme on tapahtunut ja mitä oppeja sieltä aikoinaan ammensimme.

Vanhempani päätyivät talvisodan jälkeen evakkoina Risulahden kylään. Pieni mökki, savusauna ja perunamaa Ahettavan rannalla. Isäni oli Repola Viipurin työnjohtajana ja itse synnyin Mikkelissä talvisodan jälkeen. Ikä- ja koulukaverini Matti Metsätalo ja Maija-sisko asuivat vain 400 metrin päässä koulusta ja sieltäkin piti vielä myöhästyä, koska oli käytävä pitempimatkalaisia vastassa, kuten minua ja Kettusen lapsia ja muita tuttuja.

Mieleen matkasta on jäänyt kylmä viima joka jäämatkalla pari kertaa palelluttin korvat mutta toisaalta kevään varmana merkkinä muistamme kumpikin kangasvuokot joiden ilmaantuminen polun varteen ennakoi tulevaa kesää . Risulahti oli 50-luvun alussa vireä ja kasvava kyläyhteisö. Paljon pieniä tiloja ja kekseliästä joukkoa. Päivittäinen linja-autoyhteys oli Mikkeliin jo silloin. Muistan kuinka isäni ja naapurimme Kettusen isäntä rakensivat pienen sähkövoimalaitoksen Ahettavasta Näreslahteen menevään jokeen. Kylällä oli iltaisin sähkövalot – silloin tällöin kun vettä oli !

Kansakoulun jälkeen useiden koululaisten tiet erkanivat . Matti ja minä lähdimme omille teillemme vuonna 1951, kunnes kohtalon kautta tapasimme toisemme uudelleen vuonna 2004.

Mikkelin Lyseon loppuvaiheessa sain AFS vaihto-oppilasstipendin ja vietin vuoden USAssa. Lopetettuani Lyseon ja sotilaspalveluksen päätin jatkaa yliopistossa USAssa ja otin varmuudeksi mikkeliläisen vaimoni mukaani. Olemme vielä samalla monivivahteisella retkellä, joskin useita vuosia olin kyllä nuorena insinöörinä töissä sekä Lahdessa että Helsingissä.

Perustin konsulttitoimiston Atlantaan vuonna 1980 tarkoituksenani edesauttaa suomalaisten yritysten etablointia USA:han. Onnistuimme kohtalaisesti ja kävin työmatkoilla koti-Suomessa useasti. Eräällä tällaisella matkalla, muistelen vuonna 2004, otin taksin Helsingistä Kirkkonummelle ja vaihdoin kuulumisia mukavantuntuisen taksinkuljettajan kanssa. Totesimme, että olemme kumpikin syntyjään savolaisia ja muutamien kommenttien jälkeen Matti pysäytti auton ja kumpikin samanaikaisesti totesimme olevamme kansakoulukavereita.

Matti puolestaan ei jäänyt jatkamaan kotitilansa viljelyä , vaan halusi katsoa, mitä maailmalla oli tarjota. Pienen merireissun jälkeen kutsui Kyproksen YK joukot 1967, minkä jälkeen hän päätyi vähitellen mutkien kautta Porvoon maalaiskuntaan taksinkuljettajaksi ja autoilijaksi. Sitten Helsinkiin kuinkas muuten taksin kuljettajaksi, jota työtä tehnyt pääkaupungissa 13 vuotta.

Täytettyään 68 vuotta Matti siirtyi eläkkeelle, mutta ajaa vielä muutaman vuoron kuukaudessa omaksi ilokseen. Matti on asunut Itä-Helsingissä Puotilassa Tuulansa kanssa jo yli 30 vuotta. Helsingistä on tullut Matille koti. Virojoella mökkeillään ja Juvalla käydään tervehtimässä vanhoja ystäviä ja sukulaisia.

Puotilassa postiluukusta kolahtaa säännöllisesti myös Juvan Lehti: onhan aina mukava lukea vanhan rakkaan kotiseudun uutisia.

Yhteensattuma 50 vuoden jälkeen oli mielestämme niin suuri, että päätimme pitää nyt parempaa yhteyttä ja olemme viime vuosien aikana tavanneet ja miettineet, mitä olemme oikein oppineet. Olemme kumpikin asuneet Suomen ulkopuolella – minä pääosan elämästäni –  mutta myös Matti niin paljon, että joskus arvelee jotakin matkan varrella oppineensa.

Tässä muutamia yhteisiä ajatuksiamme:

– Lapsuuskokemukset sodanjälkeisessä Risulahdessa jäivät vahvaksi elämänpohjaksi. Markus-sedän viikkotunti riitti elektroniseksi viihteeksi ja käsipuhelimena toimi hyvin naru kahden reijitetyn purkin välillä. Vanhemmat lapset ja omat vanhemmat opettivat muun muassa kotieläinten hoidon, marjankeruun ja kalansavustuksen ja myös perustyökalujen käytön ja vielä sen, että ostaa vain sen mihin omat paperirahat riittää!

– Vanhempiemme opettama työnteon arvostus ja tärkeys jai mieliin molemmille; työmatkat uittojoelle ja ropsien kuoriminen on jäänyt mieleen, kuten sekin kun sai urakkapalkan, niin työrytmi säilyi ripeänä

– Kateus ei jäänyt vaivaamaan vaikka muistamme kun yksi naapuri voitti arpajaisissa upean Roverin . Soratiet eivät kuitenkaan antaneet mahdollisuutta nopeuskokeiluihin

– Sota-ajan jälkeiset kortit ja kupongit jäivät myös mieleen: hankittiin sitä mitä tarvittiin, emmekä muista varsinaista pulaa kärsineemme.

– Sairastaminen oli hankalaa. Kerran jouduin heikolla jäällä hevoskyydillä Puumalaan lääkäriin ja toisen kerran käsi kääreessä moottoripyörällä Juvalle. Tässä asiassa on tullut merkittävä parannus!

– Lupasimme olla ilman poliittista kannanottoa, mutta pitäisimme mieluusti Suomen suomalaisilla muistaen vanhempiemme suuret uhraukset; muuta maailmaa nähneenä arvostamme niitä vaikeuksia, joita muodostuu sulattaessamme tähän yhteiskuntaamme täysin toisen kulttuurin omaavia ihmisiä

– Arvostamme työnteon tärkeyden - peräti vielä meidän iässämme. Aktiivisuus ylläpitää seka mielen- että ruumiinkunnon

Melkeinpä nyt autioksi jäänyt Risulahti on ehkä muistutus– niin toivomme– piilevästä elinvoimaisuudesta, olisiko se vaikka luomuviljelyä

Kalevi Turkia Matti Metsätalo

(vuosikertaa 1941)