Kehityksen veturiksi

02.09.2010 09:38

TEKSTIKOKO: AAA

Etelä-Savo saa ensi vuonna keskeisen ja kauaskantoisen vahvuustekijän, kun maakunnan neljä suurinta osuuspankkia perustaa uuden osuuspankin. Omien toimialueidensa vahvoina rahoitushuollon turvaajina tunnetut Etelä-Savon, Juvan, Pieksämäen ja Savonlinnan Osuuspankit ovat liikkeelle omaehtoisesti ja suunnitelmallisesti.

Tavoitteena on selkeästi luoda vahva maakunnallisesti toimiva osuuspankki, joka pystyy tarjoamaan asiakkailleen nykyistäkin monipuolisemmat pankki- ja vakuutuspalvelut sekä vastaamaan toimialueensa asiakkaiden ja jäsenten uusiin erityistarpeisiin. Pankin tavoitteena on myös edistää Etelä-Savon maakunnan elinvoimaisuutta. Vahva ja riittävän suuri pankki takaa sen, että pankki pystyy tarjoamaan entistä asiantuntevampia palveluja sekä rahoittamaan suuriakin yrityshankkeita.

Uuden pankin asiakasmäärä on 101 715, jäseniä pankissa on 48 073, henkilökunnan määrä 230. Pankin tase on 1,4 miljardia euroa ja omat varat 180 miljoonaa euroa. Yli 20 prosentin vakavaraisuudellaan Suur-Savon Osuuspankista on muodostumassa yksi OP-Pohjola-ryhmän vahvimmista pankeista.

Pari vuotta sitten käynnistyneessä valmistelutyössä olivat alunperin mukana kaikkia maakunnan osuuspankit. Kukin pankki teki keskuudessaan omat itselliset linjauksensa. Yhteistyön ovia ei ole tiettävästi suljettu jatkossakaan nyt toimintaansa omillaan jatkuvilta.

Tähän saakka kaikki hallinnolliset ratkaisut on kussakin pankissa tehty täysin yksituumaisesti. Lopullinen päätös yhdistämisestä tehdään Etelä-Savon, Pieksämäen ja Savonlinnan Osuuspankin edustajistossa ja Juvan Osuuspankin osuuskuntakokouksessa 3. päivä marraskuuta.

Juvalaistaosaamista

Juvalaiset osaajat ovat olleet ja ovat jatkossakin merkittävässä roolissa uudessa osuuspankissa. Suur-Savon Osuuspankin tulevan johtoryhmän jäsenistä toimitusjohtajat Risto Rouhiainen ja Merja Auvinen on juuriltaan vahvasti juvalaisia. Kummankin kokemus ja osaaminen kanavoituu jatkossa koko maakunnan asiakkaiden hyväksi. Toivottavasti osuuspankkien esimerkki on osaltaan eheyttämässä koko Etelä-Savoa.

Ensi kesäkuun alussa tapahtuvaan fuusioon ei ole pakotteita olemassa. Kaikkien neljän pankin keskeiset tunnusluvut ovat erinomaisessa kunnossa. Kukin pankki on markkinajohtaja omalla toimialueellaan. Vahvuuksia halutaan vahvistaa koko maakunnan ja eteläsavolaisten parhaaksi. Hyvinkin perusteltu on tavoite, jonka mukaan Suur-Savon Osuuspankki aikoo olla tulevaisuudessa maakunnan keskeisiä kehityksen vetureita.

Antero Heikkinen

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat