Kyllä sen joku hoitaa

05.08.2010 13:26

TEKSTIKOKO: AAA

”Niin minkä?” moni kysyy.

On vaan paljon asioita, joista ihmiset ajattelevat, että ”ei kuulu minulle – kyllä sen joku hoitaa.” Otanpa muutaman esimerkin, joihin olen törmännyt.

Roskaaminen ensimmäisenä. Kuinka paljon kujilla, toreilla ja rannoilla on piittaamattomien ihmisten heittelemiä tyhjiä tupakka-askeja, jäätelöpapereita, olutpakkauspahveja, purukumeja ja muuta roinaa, vaikka lähellä on roskakoreja. Jostain kumman syystä roskia ei viitsitä viedä roskikseen tai kantaa kotiin.

Sama on tupakantumppien laita. Aika harva kessuttelija heittää mielellään tumpin kadulle kun ei vaivaudu tuhkikselle, joita tosin, kuten roskakorejakin on kujilla ja toreilla liian harvassa. Jos roskaajien päässä yleensäkin jotakin pyörii, niin valitettavan usein ajatus on ”kyllä sen joku hoitaa”.

Roskaamiseen liittyy myös kunnallisten sekajäteastioiden ympärille kannettava epämääräinen tavarakirjo: telkkareita, jääkaappeja, sänkyjä, ikkunanpokia, pesukoneita ym. ym., joiden paikka on ihan muualla. Meillä Juvalla on erinomainen mahdollisuus viedä ongelmajätteet kunnan varikolle ja aivan ilmaiseksi, mutta eipäs vaan viedä.

On helpompi pudottaa ne autosta lähimmälle jätesäiliölle. Tai tungetaan pahveille ja metallille tarkoitettuun jäteastiaan sinne kuulumatonta tavaraa ja taas ajatuksella - kyllä sen joku hoitaa.

Singaporessa jos joku heittää kadulle vaikkapa tupakantumpin tai purukumin ja sen huomaa poliisi tai muu valvoja, niin sakot rapsahtaa heti. Sama koskee myös kadulle sylkemistä. En nyt tarkoita, että meillä tämän tyyppiseen valvontaan mennään, mutta kuvastaahan tämä malli jotakin siisteyden vaalimiskulttuurista.

Lapin kairoilla on roskaaminen saatu varsin hyvin kuriin. Opashommissa olen huomannut, että vaeltajat ovat oppineet vähitellen noudattamaan roskattoman vaeltajan periaatetta – kaikki jätteet, mitkä eivät ole poltettavia, kannetaan nykyisin aika hyvin takaisin asianmukaisiin jäteastioihin. Niinpä autiotuvilla ei enää nykyisin ole jäteastioita palamattomille jätteille. Eikä niitä enää kairassa kaivatakaan. Siellä kun ei ole näitä ”sen joku hoitajia”.

Kyllä sen joku hoitaa -sarjaan kuuluu kokemukseni mukaan myös osallistuminen yhteisiin asioihin. Hyvänä esimerkkinä käy vaikkapa Jukajärven ja sen ympäristön kokonaiskunnon parantaminen. Onhan Jukajärvi Juvan keskeinen vesi-, virkistys-, matkailu- ja kalastusalue, joten on tärkeätä turvata järven tulevaisuus.

Viime vuonna perustetussa Jukajärviyhdistyksessä on tilaa toimijoille, mutta valitettavan vähäistä on ollut kiinnostus tulla aktiivisesti mukaan toimimaan hyvän asian puolesta. Miksi? No tietysti ”kyllä sen joku hoitaa”.

Toivottavasti kaikki järven vaikutuspiirissä asuvat ja olevat liittyvät Jukajärviyhdistyksen jäseneksi ja kukin ranta-asukas huolehtii oman rantansa kunnosta ja siten osaltaan tukevat meidän muutaman ”sen joku hoitajan” työtä yhteisen järven hyväksi.

Me itse kukin voimme osaltamme olla monessa asiassa ”sen joku hoitaja”. Tarvitaan vaan reipasta asennemuutosta ajattelussa ja käyttäytymisessä. Kodit, koulut, harrastukset, työpaikat ovat tässä muutoksessa avainasemassa. Tehdään ja toimitaan itse eikä sysätä asioita ”kyllä sen joku hoitajalle”.

Harri Kainulainen

vakuutusneuvosJuvan vapaa-ajan asukas

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat