Liikaan vauhtiin puuttuminen hidasta

12.08.2010 11:28

TEKSTIKOKO: AAA

Älyauto tekee liikenteestä turvallisen. Se ei törmäile, ei suistu tieltä, ei kulje yli- eikä alinopeutta. Se ei käynnisty, jos kuljettaja on maistissa. Se ei polta kumia eikä tee vaarallisia ohituksia. Se vain kulkee paikasta toiseen.

Sellainen auto tai mopo pitäisi olla jokaisella. Mutta kun ei vielä ole.

Kunnan liikenneturvallisuussuunnitelmaehdotuksessa on paljon esityksiä, joiden pitäisi vähentää onnettomuuksia. On vaaranpaikkoja, joita ei alun pitäenkään olisi saanut tehdä. Paperilla suunnitelma näyttää hyvältä, mutta toteutus ei ole onnistunut.

Liikennesuunnittelijan ja psykologin olisi kuljettava autolla, jalan, pyörällä, rollaattorilla ym. ja tehtävä huomioita. Kirkonkylän keskustassa on ratkaisuja, jotka eivät tue turvallista liikkumista. Tosin aikuinenkaan ihminen ei aina ajattele, vaan ajelee pyörällä ilman kypärää jalkakäytävällä väärällä puolen katua.

Esimerkiksi Sulkavantien ja Kalevantien risteys on hankala, sillä autoilija ei näe kevyenliikenteen väylällä kulkijoita. Risteykseen tarvittaisiin peili. Risteyksen olisi sen voinut alun perin rakentaa turvalliseksi.

Tarvitaanko töyssy joka 20 metrin päähän. Ilmeisesti tarvitaan, ja silti joku vielä kerkiää kiihdyttämään niiden välillä. Liikenneväylät on tehtävä sellaisiksi, että ne kannustavat ihmisiä tiettyyn käyttäytymiseen ja hillitsevät holtitonta menoa. Kaahareiden vaatimuksesta joudutaan rakentamaan korotettuja suojateitä ja töyssyjä.

Näkemäesteet ovat hankalia. Juvantien varrella on istutuksia, jotka estävät näkyvyyttä. Museonmyllyn risteyksessä alikulkusillan kaide haittaa näkyvyyttä.

Rekkojen siirtyminen Oikotielle on rauhoittanut taajaman liikennettä. Silti niitä ”eksyy” kielletylle katuosuudelle. Missä viipyy rajoitusmerkki virastotalon kulmalta? Kieltomerkki on vasta Niittytien risteyksen jälkeen.

Yhdystien korotettu suojatie olisi pitänyt rakentaa aikoja sitten ja alentaa nopeusrajoitusta. Eilen aamulla oli uhkaava tilanne, kun mopopoika ajoi lujaa ja tönäisi jalankulkijan nurin suojatiellä. Kyllä liikenteessäkin tarvitaan varhaista puuttumista. Onko se niin vaikeaa päättäjille ja viranomaisille?

Häiritsevään ajoon on mahdollista puuttua, jos on halua. Kunta voisi kieltää tietyiltä katuosuuksilta ajelun öiseen aikaan muulla kuin sähkökäyttöisellä kulkuneuvolla.

Reijo Kaunosalo

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat