Lukiosta avustajia tryffelikonferenssissa
26.08.2010 09:45
Tänä lukuvuonna yksi Juvan lukion painopistealueista on kansainvälisyys, ja sen myötä kuusi lukiolaista saivat ainutlaatuisen mahdollisuuden työskennellä vapaaehtoisena Juvan tryffelikeskuksen nimissä. Viime viikonloppuna järjestetyssä konferenssissa oli vieraita noin kahdestakymmenestä maasta, ja tehtäviimme kuului muiden muassa kahvitarjoilusta vastaamista, vieraiden opastamista sekä käytännön asioista huolehtimista.
Koko tilaisuuden ilmapiiri oli erittäin myönteinen ja niinpä kynnys kommunikoida vierailla kielillä osoittautui hyvin matalaksi. Ulkomaalaisten vieraiden avoimuus ja paikallisten järjestäjien vastaanottavaisuus saivat jokaisen tuntemaan olonsa hyödylliseksi ja tarpeelliseksi. Kaikki viestiminen käytiin lähinnä englanniksi, mutta myös ranskan kielitaito oli avuksi. Positiivisena yllätyksenä konferenssiin oli saapunut myös neljä nuorta, joiden kanssa englannin, ja hiukan ranskankin, kieltä sai hyödyntää vielä lisää.
Tilaisuus lähteä kyseiseen työpestiin avautui koulun kautta, kun konferenssiin tarvittiin kielitaitoisia nuoria avustamaan. Työ oli kaikin puolin mukava ja kasvattava kokemus, mutta myös opettavainen. Monipuolinen ohjelma sisälsi runsaasti virikkeitä ja tarjosi rennot puitteet viestiä vieraalla kielellä. Aikuiset vieraat olivat hyvin ystävällisiä ja kiinnostuneita koulutuksestamme sekä muun muassa kieltenopiskelumahdollisuuksistamme täällä Juvalla. Keskustelua syntyi helposti, eikä kielimuuristakaan ollut pelkoa.
Itse koin tilaisuuden miellyttäväksi ja ainutlaatuiseksi, koska harvoin näin lähellä on ollut mahdollisuutta ottaa osaa vieraskielisiin tapahtumiin. Opiskelijana, ja mikäli on kielistä kiinnostunut, kannattaa ehdottomasti hakeutua kaikenlaisiin tilanteisiin, joissa kielitaitoaan voi hyödyntää. Mielenkiinnolla odotan, mitä muuta teemavuosi vielä tuokaan tullessaan.
Annastiina Purhonen



