Oikeuksia ja velvollisuuksia

15.07.2010 08:56

TEKSTIKOKO: AAA

Jokamiehen oikeudet ovat jokaiselle tuttu käsite, mutta ei välttämättä tuttu käytännössä. Jokaisella on jonkinlainen, vähintään hämärä käsitys siitä, mitä saa tehdä toisen mailla ja mitä ei. Maalaisjärki toimii hyvin monissa tilanteissa, mutta on myös ohjeita yleisen sovun säilyttämiseen, esimerkiksi maanomistajan ja retkeilijän välillä.

Maanomistajalla on oikeus yksityisyyteen ja rauhaan, jota ei saa rikkoa. Käytettäessä jokamiehen oikeuksia, saa yöpyä toisen mailla, kunhan on tarpeeksi kaukana pihapiiristä. Marjojen, sienien ja luonnonkukkien poimiminen on myös sallittua, kunhan kyse ei ole rauhoitetusta lajista.

Toisen mailla saa liikkua jalkaisin, hiihtäen, pyöräillen sekä ratsastaen, kunhan se ei tapahdu pihamailla, pelloilla, istutuksilla tai muilla alueilla, jotka voivat vahingoittua.

Ota toisethuomioon

Vesistöissä liikuttaessa on paikallaan kunnioittaa mökin ja rannan omistajan koti- ja rantarauhaa. Vesillä äänet kuuluvat yllättävän kauas ja häiritsevä melu kantaa kilometrien päähän. Vesistöillä onkiminen ja pilkkiminen on sallittua ilman lupia, mutta muun muassa vetouisteluun tarvitaan maksullinen lupa. Peseytyminen ja uiminen on sallittua, sekä talvisin jäällä kulkeminen.

Vieraalle maalle ei saa tehdä tulta, jos siihen ei ole pakottavaa tarvetta. Tosin esimerkiksi retkikeitintä ei lasketa tulenteoksi, joten se on sallittu. Roskaaminen on ehdottomasti kielletty ja kuuluu velvollisuuteesi pitää luonto puhtaana ja siistinä.

Metsän eläimistöä ei saa häiritä eikä tärvellä. Metsässä liikkuessa tulee varoa mahdollisia pesiä, eikä sieltä saa ottaa esimerkiksi kuivunutta puuta itselleen, saati kaataa sitä.

Jokamiehen oikeudet eivät oikeuta moottoriajoneuvoilla ajoa muualla kuin yleisillä väylillä. Niitä ei saa käyttää toisen omistamalla tai hallinnoimalla alueella ilman lupaa, moottorikelkkailu ei ole tässä säännössä poikkeus.

Ei oikeuttaomiin käsiin

Jokamiehen oikeudet eivät oikeuta ketään ottamaan oikeutta omiin käsiin. Rikkeistä on oikeastaan velvollisuus ilmoittaa viranomaisille, joiden tehtävä on päättää seuraamuksista ja edelleen rangaistuksista.

Erityisesti kesällä on suotavaa nauttia suomalaisesta luonnosta ja sen tarjoamista upeista mahdollisuuksista.

Jokamiehen oikeudet koskevat Suomessa kaikkia, kansalaisuuksiin katsomatta niin maalla kuin vesillä.

Antero Heikkinen

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat