Onko ilveksiä jo liikaa?

27.01. 14:56

Ilves on kuulunut eläimistöömme vuosituhansia ja se on vaeltanut täällä jo paljon ennen ihmistä. Myös metsästäjät ovat iloisia sen uudesta paluusta vuonna 1962 tehdyn rauhoituksen jälkeen. Ilveksestä on kuitenkin viime vuosina tullut kannan miltei hallitsemattoman kasvun myötä kulttuuripeto, joka on muodostunut todelliseksi uhkaksi luonnon monimuotoisuudelle. Sen saaliseläimistöön ja samalla ilveksen kaltaisesti alkuperäiseen luontoomme kuuluvien kanalintujen- , kettujen -, jänisten- ja kauriiden kannat ovat romahtamassa osaltaan juuri tämän liian tiheän ilveskannan myötä. Ainut myönteinen lajikehitys on tapahtunut uuden tulokkaamme supikoiran kohdalla sen populaation kasvun hidastumisena. Myöskään hyljättyjä ja villiintyneitä kissoja ei enää tapaa luonnossa.
Maa- ja Metsätalousministeriö myönsi 340 ilveksenkaatolupaa kuluvalle metsästyskaudelle joka oli 120 enemmän, kuin RKTL oli esittänyt kestävän kehityksen turvaamiseksi mm. ilveksenvastaisen mielialan lisääntymisen estämiseksi. On selkeästi tullut ilmi lukuisten haja-asutusalueella asuvien ihmisten kanssa keskusteltuani, ettei tähän ministeriön tavoitteeseen päästä näillä lupamäärillä. Luvista saimme Juvan Riistanhoitoyhdistykselle kaksi, jotka käytettiin heti ensimmäisenä päivänä, joka sekin osoittaa osaltaan kannan tiheyttä.
Pienillä lupamäärällä ei voida tukea myöskään kannanhoidollisia päämääriä. Karu luontomme ei voi turvata tämänhetkisen ilvesmäärän hyvinvointia. Ravinnon loppuminen on ilmennyt ilvesten nälkiintymisenä ja tämän johdosta useat yksilöt ja pentueet ovat hakeutuneet täällä ihmisten pihapiireihin jopa rappusille pyydystämään kissoja. Onpa joku yksilö käynyt hakemassa emännän karjalanpiirakatkin kuistilta pakkauksestaan täällä Juvalla ja jotkut ilvekset ovat jo hakeutuneet kaupunkien keskustoihin saakka etsimään ravintoa. Ainakin Savonlinnassa lehtitietojen mukaan ilves on yrittänyt kaava-alueella saalistaa lemmikkikoiraa.
Ilveskannan jatkuva kasvu johtaa vääjäämättä kohta siihen, että osa näistä uljaista erämaanpedoista degeneroituu ja alkaa asustella ihmisten nurkissa ja pyrkii aina tilaisuuden tullen saalistamaan kaikkea ravinnoksi kelpaavaa. Turvassa ei ole silloin ulos jätetyt tai kompostiin hyljätyt elintarvikkeet saatikka mikään saalistajaa pienemmät lemmikki- tai kotieläimet. Ihmiselle ei ilves ole vaaraksi kuin ehkä mahdollisesti tauteja levittäessään.
Näillä lupamäärillä ja ilveskannan kasvaessa meidän on vain hyväksyttävä asiantila taikka pyrittävä vaikuttamaan poliittisiin päätöksentekijöihimme asiantilan korjaamiseksi. Metsästäjäorganisaatiomme asiantuntemusta ei meillä perinteisesti petokysymyksissä arvosteta eikä mielipidettämme huomioida. Aloitteen olisikin tultava kansalasilta, jotka kokevat nykyisen petotilanteemme uhkana luonnon harmoniselle tasapainolle ja monimuotoisuudelle, taikka lemmikeille joiden ei kuuluisi olla pedon luontaista ravintoa. Laaja yksimielisyys lieneekin ainakin siitä, ettei peto kuulu pihapiiriin.

Tosiasia on kuitenkin se, että jossakin vaiheessa luonto itse hoitaa yli sen sietokyvyn paisuneen populaatio-ongelman äänettömästi. Tästä on jo merkit ilveksen kohdalla nähtävissä; nälkään ja kapiin kuolleita on jo löytynyt ja tämä ankara talvi varmasti verottaa kantaa lisää. Myös eläin tuntee tuskaa nälkäisenä, sairaana ja varsinkin ankarassa pakkasessa. Kysymys kuuluukin; onko tämä humaani tie kannan kasvun säätelemiseksi vai se, että metsästäjät hoitavat lupamääriä lisäämällä laillisesti ilveskantaa kestävän kasvun periaatteiden mukaisesti.

Jukka Kietäväinen

metsästäjä, HN