JuNu kaappasi maakunnan pesäpalloherruuden

12.08.2010 11:03

TEKSTIKOKO: AAA

Juvan Nuorisopesis saalisti kauden kolmannen voittonsa maukkaimmassa mahdollisessa paikassa, kun Etelä-Savon paikallistaistelussa Mäntyharjun Virkistys sai kotikentällään Kisalassa tunnustaa juvalaiset etevämmiksi jaksoin 1–2 (12–3, 5–9, 0–1).

Supervuoron ratkaisun juoni Teppo Muttilainen, jonka kolmossaumaan suuntautunut lyönti kotiutti kaikkiaan neljä juoksua tuoneen Tomi Hakkolan. Voitto varmisti myös JuNun sarjapaikan ensi kaudeksi.

– Paikallistaistelun voittaminen on luonnollisesti mukavaa. Poikien kanisteri kesti hyvin supervuorossa, ja Mäntyharjulla saattoivat pasmat olla vähän sekaisin, kun käänsimme pelin toisella jaksolla, pelinjohtaja Tomi Halonen iloitsi.

Avausjakson ensimmäisen vuoroparin jälkeen JuNu johti ottelua 2–1, mutta muutama läpilyönti ratkaisi jakson selvästi isännille.

JuNu onnistui Mäntyharjussa laajalla rintamalla. Keijo Savolainen merkkautti 15 kärkilyöntiä ja Niko Tegelberg lukkaroi hyvin. Kehuja sai myös kolmoskopparin paikan toisella jaksolla ottanut Henri Reponen.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat