Kokenut Teppo Muttilainen oli JuNulle tärkeä mies niin ulko- kuin sisäpelissäkin.

JuNun kausi päättyi tappioon

19.08.2010 10:17

TEKSTIKOKO: AAA

Juvan Nuorisopesis päätti Suomensarjan kautensa kotitappioon ja kahdeksanteen sijaan itälohkossa. Kauden päätöspelissä Lahden Mailaveikot kuittasi jokseenkin onnekkaan voiton Puistolasta jaksoin 2–0 (14–10, 5–4).

Avausjaksolla peli ratkesi juvalaisten karkeisiin harhaheittoihin. Vaikka lahtelaiset karkasivat jo tavoittamattoman tuntuiselle pakomatkalle, pääsi JuNu juoksun päähän toisessa vuoroparissa Teppo Muttilaisen ja Tomi Hakkolan läpilyöntien turvin.

Kolmannen vuoron seitsemän vierasjuoksua olivat jo liian kova paikka kurottavaksi kiinni, vaikka JuNu taikoikin vielä muutaman juoksun.

Toisella jaksolla juvalaiset pelasivat paikoin kauden parasta sisäpeliään. Tilanteita syntyi hyvin ja kotiutuslyönnitkin toimivat. Vahingoksi ulkopelissä tuli jälleen pari ratkaisevaa virhettä, tällä kertaa Lahti sai kaksi vapaataivaljuoksua.

– Vastustajaa yhtään väheksymättä me lahjoitimme pisteet ulkokentällä. Viimeinen peli olisi ollut mukava voittaa, pelinjohtaja Tomi Halonen sanoi.

Kokemuksenpuute näkyi

Juvan Nuorisopesiksen pelaajisto uudistui voimakkaasti talven aikana, mikä näkyi otteissa läpi kesän. Nuori joukkue pelasi tasaisia otteluita, mutta ei pystynyt kääntämään niitä voitoiksi.

Kesän aikana esiin nousi myös juvalaiskasvatteja, joten hyvätasoisen juniorityön myötä tulevaisuus näyttää valoisalta. Nimet Ville Lantiainen, Henri Reponen ja Markus Piispa kannattaa pitää mielessä. Nuorukaiset kuuluivat jo JuNun vakiomiehistöön.

– Tällä kaudella joukkue on maksanut oppirahoja. Moni pelaaja on kuitenkin mennyt eteenpäin. Tavoitteemme oli säilyttää sarjapaikka, ja sen saavutimme, Halonen summasi.

Suomensarjan itälohko 2010

Lievestuore 16 12 2 1 1 259– 77 41

Lohi, Jkl 16 7 6 0 3 202–100 33

Kouvola 16 7 4 1 4 197–143 30

Lahti 16 8 2 1 5 210–148 29

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Valo, Jkl 16 6 3 0 7 116–125 24

Mäntyharju 16 4 2 3 7 150–218 19

Siilinjärvi 16 2 3 1 10 130–160 13

Juva 16 0 3 3 10 103–176 9

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Joensuu 16 1 0 1 14 84–304 4

Taulukossa: pelatut ottelut, kolmen pisteen voitot, kahden pisteen voitot, yhden pisteen tappiot, pisteettömät tappiot, juoksusuhde ja pisteet.

Lievestuore, Lohi, Kouvola ja Lahti pudotuspeleihin. Joensuu putosi maakuntasarjaan. Sarja pelattiin yhdeksän joukkueen kesken Leppävirran Virin vetäytymisen vuoksi.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat