Hevostenhoitaja-valmentaja Anna Virtala valmistelee Tuokkolan Touhoa kilpailuun.

Seppo Suuronen odottaa Tuokkolan Touholta menestystä

02.09.2010 09:23

TEKSTIKOKO: AAA

Ravivalmentaja Seppo Suurosen talli lähtee sunnuntain lehtiraveihin kolmen edustajan voimin. Kylmäveristen lehtiajoon osallistuva Tuokkolan Touho kuuluu lähdön ennakkosuosikkeihin.

Seitsenvuotias ori palasi tauolta keskiviikkona Vermossa voitokkaasti.

– Kaikki on mennyt hyvin ja mitään ongelmia ei ole ollut. Vermon kilpailu tekee hyvää Mikkeliä ajatellen, sillä hevonen pääsee avaamaan paikkoja. Muutenkin keskiviikko antaa viitteitä.

Tuokkolan Touhon rattailla lähdössä on Kari Rosimo. 2100 metrin tasoitusajossa edessä on lähtö 20 metrin takamatkalta.

– Kaiken on onnistuttava, jotta takamatkalta voi nousta voittoon. Jos kaikki onnistuu, nousee hevonen kärkeen. Totosijojen ulkopuolelle jääminen olisi pettymys, arvioi Suuronen.

Rosimo ohjastaa myös toista Suurosen valmentamaa kylmäveristä, Riiperiä. Kuusivuotiaan ruunan panos 2100 metrin tasoituslähdössä on arvoitus.

Lehtiraveja Suuronen odottaa mielenkiinnolla.

– Lehtiravit ovat hyvät ravit. Niissä palkintotaso on pystytty pitämään hyvänä ja kulmakunnan hevoset tuovat oman mausteensa kilpailuihin.

Ravitalli Suurosessa syksy on kiireistä aikaa. Uusia varsoja saapuu paljon ja hevosten lukumäärä lähes tuplaantuu tämänhetkisestä 30:sta.

– Ensimmäinen 5–6 varsan lasti saapuu jo ensi viikolla. Syksy on minulle mukavaa aikaa juuri tämän vuoksi. Nuorten hevosten kanssa on mielenkiintoista tehdä töitä.

Kilpailurintamalla tallilla on ollut hieman hiljaisempaa.

Kaikkiaan Suuronen on tallin tilanteeseen tyytyväinen, vaikka Suomen raviurheilu elääkin juuri nyt hieman vaikeaa aikaa.

– Uskon, että raviurheilukin lähtee taas nousuun, kun Suomen muu talous voi paremmin.