Kettulantielle hylätty puolalaisrekka aiheuttaa riskin liikenteelle.

Hylätty puolalaisrekka ihmetyttää Kettulantiellä

18.02. 11:52

TEKSTIKOKO: AAA

Kettulantien ja Sulkavantien risteyksessä on jo viikkokausia seissyt hylätty puoliperävaunuyhdistelmä. Poliisi on tehnyt Puolan rekisterissä olevasta autosta siirtopyynnön, mutta siirron ajankohdasta ei ole täyttä varmuutta.

Oman onnensa ojaan jätetyn auton sijainti on ongelmallinen, sillä ylämäessä sijaitsevassa loivassa kaarteessa se aiheuttaa näkemäesteen. Paikalla ei ole tiettävästi kuitenkaan sattunut onnettomuuksia.

– Auto on todennäköisimmin jätetty paikalle 23. tammikuuta, jolloin asiasta on ilmoitettu myös poliisille. Kuljettajaa etsittiin tuolloin, mutta tuloksetta, kertoo ylikomisario Petri Isokuortti Etelä-Savon poliisista.

Auton koppi on ollut koko ajan lukossa ja perävaunu on tyhjennetty lastista.

Syitä, miksi auto on Kettulantielle lumen peittoon päätynyt, voi vain arvailla. Kuljettajan on tiettävästi nähty poistuvan paikalta jalan.

– Kyse on kuitenkin arvokkaasta omaisuudesta, Isokuortti pohtii.

Ajoneuvolle tehtävän siirron ajankohdasta ei ole tarkempaa tietoa. Sulkavantieltä kääntyvä ehtii huomata auton hyvissä ajoin ja Viitostieltä päin ajavia autosta varoittaa varoituskolmio.

Auton omistajaa on myös selvitelty poliisin omien reittien kautta.

– Auton omistajalle on lähetetty yhteydenottopyyntö siitä, miten ajoneuvo on tarkoitus hakea pois.