
Ritva Räty liiton toimistosta ja Ilkka Asikainen suunnittelevat opastusta. Konfefenssin järjestelyihin osallistuu suuri joukko vapaaehtoisia.
Israelin ystävät kokoontuvat Juvalle
19.08.2010 10:06
Israelin ystävät ry järjestää Rauha teille -konferenssin 27.–29. elokuuta yhdessä Juvan evankelisluterilaisen ja helluntaiseurakunnan kanssa. Tilaisuuksia on kirkossa, seurakuntatalossa ja helluntaiseurakunnan kirkossa.
Liiton toiminnanjohtaja Ilkka Vakkuri kehuu seurakuntien välistä yhteishenkeä vahvaksi, mikä on mahdollistanut konferenssin järjestämisen pienellä paikkakunnalla. Kirkkovaltuuston puheenjohtajalla Ilkka Asikaisella on ollut merkittävä panos, sillä hänen Toivo-isänsä oli Liiton toiminnanjohtaja ja kunniapuheenjohtaja. Ohjelmaan kuuluukin käynti Toivo Asikaisen haudalla
– Konferenssin tavoitteena on yhdistää eri paikkakuntien Israelin ystäviä, joita odotetaan vajaat tuhat. Hengelliset asiat ovat pääosassa, mutta yhdessä tilaisuudessa Israelin asioihin perehtynyt Pekka Sartola kertoo ajankohtaista tietoa maan nykytilanteesta. Meidän tehtävämme ei ole selittää Israelin hallituksen tekoja, jaamme monipuolisesti tietoa, jonka perusteella jokainen voi muodostaa oman käsityksensä, Vakkuri sanoo.
– Konferenssiksi voi kuulostaa juhlalliselta, mutta se on useista tilaisuuksista koostuva tapahtuma, johon kaikki ovat tervetulleita. Israelilaisia vieraita ovat Dennis Karp Valittu kansa -järjestöstä ja Steven Cohen Jumalan silmäterä -järjestöstä.
Israelin ystävien viikonloppu alkaa sapattiaterialla perjantai-iltana. Lauantaina on useita tilaisuuksia, nuorille on oma musiikkipitoinen ilta, jossa esiintyy Praisin Kids.
Sunnuntaina on kolmessa paikassa jumalanpalvelus. Juhlakonsertissa esiintyy Esa Ruuttunen, jota Matti-Veikko Kuusi säestää. Lisäksi tilaisuuksissa esiintyy paikallisia taiteilijoita ja Zipporim-kuoro.
Konferenssi sisältää hengellistä pohdiskelua ja musiikkia. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy lukuunottamatta sapattiateriaa, joka vaatii ennakkovarauksen. Ohjelmaa on nuorillekin.



