JJR-lukioille kaavaillaan aluehallintoa
25.02. 09:28
JJR-aluelukio piti käynnistyä 1. 8. 2008. Ongelmaksi muodostui lukio-opetuksen järjestämislupa ja lukiolain kohta, jonka mukaan lukiokoulutuksen järjestäjällä pitää olla riittävä määrä opettajan virkoja ja työsuhteita.
Uuden valmistelun lähtökohta on alueellinen hallintomalli ja Sulkavan lukion ottaminen yhteistyökumppaniksi. Lukio-opetuksen virat jäisivät peruskuntiin lukio-opetuksen järjestämisluvan kanssa. Perusopetuksen ja lukio-opetuksen yhteiset virat ja tuntiopettajat siirrettäisiin isäntäkuntaan Joroisiin.
Juvalla on viisi lukion virkaa ja yhdeksän perusopetuksen ja lukion yhteistä virkaa. Peruskoulun lehtorin virkoja on 19 ja seitsemän tuntiopettajaa (vuosiluokilla 7–9).
Työryhmän esityksen mukaan lukio-opetuksen isäntäkunta ja palvelun tuottaja on Joroinen. Juvan ja Rantasalmen kuntiin jäävät lukio-opetuksen järjestämisluvat. Ehtona on opetusministeriön kirjallinen kannanotto, että alueellinen hallintomalli on lukiolain mukainen ja säilyttää lukion järjestämisluvan kussakin kunnassa. Kunnat eivät halua luovuttaa lukion järjestämislupaa pois.
Juvan ja Rantasalmen lukioiden virat säilyvät peruskuntien virkoina. Perusopetuksen ja lukion yhteiset virat siirretään Joroisiin 1. 1. 2011 alkaen. Valmistelussa otetaan huomioon yhteistoimintamenettely.
Lukioissa on rehtorit, joista nimetään kiertävä vastaava rehtori. Hän käyttää hallintosäännössä määriteltyä päätäntävaltaa lukioiden yhteissuunnittelun piiriin kuuluvan opetuksen järjestämisessä.
Sivistyslautakunta päätti pyytää ensin opetusministeriön lausunnon, minkä jälkeen se käsittelee asiaa uudelleen.
Lautakunta esittää oppilaanohjauksen määräaikaisen lehtorin viran perustamista Joroisten kuntaan 1. 8. 2010 alkaen ja enintään vuoden 2012 loppuun saakka. Viran hoitaminen järjestetään Joroisten ja Juvan lukioiden kesken puoliksi.



