Karhujahti päättyi Markku Purasen onnistuneeseen kaatoon.

Karhu kaadettiin Nääringissä

26.08.2010 09:48

TEKSTIKOKO: AAA

Nääringin kylällä ammuttiin viikonloppuna uroskarhu. Isokokoisen, 215-kiloisen karhun epäillään häiriköineen keväällä maatiloja.

– Kyse on todennäköisesti samasta karhusta, joka viime keväänä säikytteli Muumaan hiehoja. Hiehot pelästyivät ja sen seurauksena kaatui aitaa, Juvan petoyhdyshenkilö Pekka Pärnänen kertoo.

Ennen ampumista karhu vaelsi Nääringin ja Kilpolan kylien välillä. Jahdissa oli mukana viitisenkymmentä henkilöä ja koiria. Karhun ampui Markku Puranen.

– Kyllähän tällainen on jokaisen metsästäjän haave ja oman uran merkkitapaus. Nähnyt olen kyllä karhuja metsällä aikaisemminkin, ensimmäisen karhunsa kaatanut Puranen kertoi.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat