Kotitalousvähennys lumitöistä

04.03. 09:54

TEKSTIKOKO: AAA

Kotitalousvähennystä voi käyttää esimerkiksi lumitöiden teettämiseen tai lumen pudottamiseen katolta. Omasta työstä vähennystä ei saa. Kotitalousvähennyksen saa vain luonnollinen henkilö. Esimerkiksi taloyhtiön teettämät huoltotyöt eivät oikeuta kotitalousvähennykseen, mutta jos yhtiöjärjestyksessä on määräys, että piha-alue on osakkaan hallinnassa, osakas voi saada teettämistään lumitöistä kotitalousvähennyksen.

Kotitalousvähennyksen saa esimerkiksi tavanomaisesta asunnon ja vapaa-ajan asunnon kunnossapitotyöstä. Työ tulee tehdä vähennystä vaativan henkilön käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa. Asuntoon kuuluvaksi katsotaan myös piha-alue. Vähennyksen saa myös, jos työ on tehty verovelvollisen, hänen puolisonsa tai edesmenneen puolisonsa vanhempien, ottovanhempien, kasvattivanhempien tai näiden suoraan ylenevässä polvessa olevien sukulaisten tai edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa. Vähennyksen saa siten esimerkiksi lumitöiden teettämisestä vanhempien kodissa.

Jos olet palkannut henkilön tekemään lumitöitä, saat kotitalousvähennyksenä vähentää maksamasi palkan sivukulut eli työnantajan sosiaaliturvamaksun, pakollisen työeläkemaksun, työttömyysvakuutusmaksun sekä tapaturmavakuutus- ja ryhmähenkivakuutusmaksut. Lisäksi itse palkasta voi vähentää 30 prosenttia.

Mikäli olet teettänyt lumityöt ennakkoperintärekisteriin merkityllä yrityksellä tai yrittäjällä, voit vähentää tälle maksetusta työkorvauksesta 60 prosenttia. Vähennys lasketaan arvonlisäverollisesta hinnasta. Muistathan tarkastaa, että yritys tai yrittäjä on merkitty ennakkoperintärekisteriin. Korkeimman hallinto-oikeuden uuden linjauksen mukaan kotitalousvähennyksen perusteena pidetään sekä henkilötyön että työssä käytetyn konetyön osuutta.

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 3 000 euroa verovelvollista kohden. Puolisoista vähennyksen voi saada kumpikin. Vähennyksen omavastuu on 100 euroa verovelvollista kohden.

Merja-Liisa Huolman-Lakari

Veronmaksajat

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat