
Kolmen ihmisen hengen vaatinut onnettomuus on edelleen arvoitus onnettomuustutkijoille.
Viitostien vaarallisuus nousi jälleen tapetille
11.03. 11:03
Kolmen ihmisen hengen vaatinut onnettomuus Hatsolassa on tuonut Viitostien jälleen yleiseksi puheenaiheeksi.
Rahtari Pekka Kauppinen tuntee väylän jo pitkältä ajalta. Jo 70-luvulla työuransa ratin takana aloittanut Kauppinen varoittaa tien pinnassa olevista kallistumista.
– Paikat ovat selvä onnettomuusriski. Jos rekalla ajaa niihin vakionopeudensäädin päällä, katkeaa veto ja auto lähtee luisuun. Sitä ei voi pysäyttää enää jarruttamalla, vaan se pahentaa tilannetta, Kauppinen selostaa.
Juvan kunnanjohtaja Heikki Laukkanen toteaa, että tärkeintä on pitää Viitostien parannustyöt aikataulussa. Viitostien parantaminen on tällä hetkellä noin sanottu kakkoskorin hanke, eli se on tarkoitus toteuttaa vuoden 2011 jälkeen.
– Varsinaisen tiesuunnitelman teko on saatava käyntiin, jotta hanke pysyy aikataulussa. Tuppuralan ja Nuutilanmäen välinen osuus on Juvan kannalta suurin asia.



