Vuoden Iskät kerää lahjoituspottia

12.08.2010 11:04

TEKSTIKOKO: AAA

Vuosi sitten alkunsa saanut juvalainen hyväntekeväisyysyhdistys Vuoden Iskät kerää avustuspottia lahjoitettavaksi Mikkelin keskussairaalan lastenosaston hyväksi. Yhdistyksen ensimmäiseen toimintavuoteen on kuulunut jäsenrekrytointia, tennisturnaus ja arpajaiset. Yhteistyökumppaneita on löytynyt Itä-Suomen lisäksi myös pääkaupunkiseudulta.

– Alkuun ollaan keskitytty erityisesti jäsenhankintaan. Sampola Cup -tennisturnaus on järjestetty jo monena vuonna, mutta tänä vuonna mukaan tuli ensimmäistä kertaa hyväntekeväisyys, yhdistyksen sihteeri Mikko Hietalahti toteaa.

– Ajatus koko yhdistyksestä oikeastaan syntyi turnauksen kautta. Halusimme tehdä hyväntekeväisyystapahtuman ja saada järjestön sen taakse. Toisaalta linjasimme heti alkuun, että homma ei jää pelkästään tennikseen.

Jäsenhankinta alkoi jo alkuvuodesta. Mukaan voi liittyä niin varsinaisena kuin kannattajajäsenenäkin. Liittyminen tapahtuu maksamalla liittymis- ja vuosimaksu. Yhdistyksen nimestä huolimatta myös naiset ovat tervetulleita mukaan toimintaan.

– Tällä hetkellä varsinaisia jäseniä on parisenkymmentä. Paikalliset yrityksetkin ovat lähteneet todella hyvin mukaan, Hietalahti toteaa.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Juvan Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat