Rikollisuus lisääntynyt Juvalla

Itä-Suomen poliisilaitoksen tammi-kesäkuun 2016 ajalta kootun tilastotiedotteen mukaan rikosten määrä on laskussa. Pääsääntöisesti kaikilla muilla osa-alueilla rikoskehitys on ollut laskujohdanteista, lukuun ottamatta petosrikoksia, joissa kasvua on ollut noin 31 prosenttia.
Lukumäärällisesti se tarkoittaa 400 petosrikosta enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Trendiä selittää suurelta osin ”petostelun” siirtyminen nettimaailmaan. Tehdyistä rikoksista myös asuntomurtojen osuus on vastaavasti lisääntynyt.

Otannan ajankohtana Itä-Suomen poliisin tietoon tuli kaikkiaan 36 558 rikosta. Tämä on 1,035 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuotena. Lukumääräisesti tämä tarkoittaa 1 264 rikoksen vähennystä viime vuoden vastaavaan vuodenaikaan.
Yleisesti poliisin rikoslakirikosten selvitystaso laski hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Tutkinta-ajan piteneminen näyttää olevan valtakunnallinen trendi. Nyt liikutaan siis noin neljän kuukauden keskiarvossa.

Itä-Suomen yleisestä linjasta poiketen rikollisuus on lisääntynyt tänä vuonna Juvalla tammi- ja kesäkuun välisenä aikana. Tilastollinen piikki rikosten kokonaismäärässä johtuu runsaasti lisääntyneistä liikennerikkomuksista.
Vuonna 2014 Juvalla todettiin 1 493 liikennerikkomustapausta ja vuonna 2015 tapausten lukumäärä oli jo 2 721, joista 244 tapausta sattui tammi- ja kesäkuun välisenä aikana. Vastaava lukema kuluvan vuoden tammi- ja kesäkuun otantajaksolta on jo huimat 1 090 tapausta.
Tänä vuonna tapauksia on ollut jo siis 846 kappaletta enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Prosenteissa liikennerikkomusten määrä on siis kasvanut kaikkiaan 346,72 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Itä-Suomen poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin ylikomisario Petri Pahkin:n mukaan kyseessä on valvonnan automatisaation lisääntymisestä ja painopisteen muuttamisesta johtuva tilastollinen piikki.
–  Automaattivalvonta selittää hieman sitä, mutta suurin nousu näihin rikkomuksiin on lisääntynyt perinteisen valvonnan määrä kyseisellä alueella. Automaattivalvonnan tuotos on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna lähes kolminkertaiseksi, mutta suurin osa kuvista on ollut ns. huomautustason juttuja eli hyvin lieviä ylityksiä.
Valvonnan painotusta olemme myös joutuneet tai saaneet muuttaa, kun valtatie viittä on parannettu etelän suuntaan. Nyt voimme enemmän suunnata Mikkelin pohjoispuolelle, joka tällä hetkellä on edelleen koettu liikenteellisesti ongelmalliseksi sen onnettomuusriskin vuoksi.

 

Lue lisää 4.8. Juvan Lehdestä

6 kommenttia aiheesta “Rikollisuus lisääntynyt Juvalla

  • 4.8.2016 at 13:17
    Permalink

    Aivan järjettömän idioottimaista on iltaisin ja öisin Juvan keskustan autoilu .Kumia poltetaan Sampolan parkkipaikalla ja Salicon takana.ja Koikkalakin on saanut tiehensä ihania kumin poltto jälkiä.Mopot kulkee vaan keula pystyssä ,varsinkin eräällä vihreän värisellä.Bassot jumputtaa keskustan ja Poikolan välillä niin että ikkunat tärisee taloissa yöllä.Tuskin kuuleevat enää autoissa olijat mitään. tämä on totta.Missä on poliisi?Ja sitten juvalaiset ihmettelee mistä juntin maine tulee.Aivan käsittämätöntä näin ulkopaikkakuntalaisen silmin ja korvin.

  • 7.8.2016 at 22:48
    Permalink

    Kuinka Salicon takana voi polttaa kumia, koska siellähän on vain pieni hiekkatie, joka kiertää sen laitoksen ja hiekkakenttä. Kai se elokuvissa onnistuu, mutta ei oikeassa elämässä. Tässä on taidettu tarkoittaa sitä kiertotietä, joka menee siitä turvesuon vierestä. Siellä ainakin on kovia kuminpoltto yrityksen jälkiä tiessä. Saahan sen autonsa noinkin rikottua. En kuitenkaan mieltäni pahoita noista mustista jäljistä ja yöunia menetä. Olihan joku innokas offroad-harrastajakin käynyt kyntämässä vanhan uimarannankin, niistä betoniporsaista ja pölkkyesteistä huolimatta.

    Ei siellä kirkolla minusta yöaikaan paljoa ketään liiku, kuorma-autojen ja postin lisäksi.

    Melko onnistunut otsikointi muutenkin, koska tuosta saa käsityksen että täällä esiintyisi oikeita rikoksia paljon. Esim. vandalismia ja varkauksia. Ylinopeus taitaa olla ainoa rikos, jonka poliisi pystyy nykyään selvittämään.

  • 9.8.2016 at 06:36
    Permalink

    Olen kateellinen sinulle kun et yöunissi menetä.mutta ilmeisesti et edes nuku kun tiedät Juvan yölliset liikkujat?

  • 9.8.2016 at 17:16
    Permalink

    Postiahan jaetaan yleensä aamuyöllä ja kuorma-autot vievät kauppaan tavaroita yöaikaan. Muutoin en tarkalleen osaa sanoa ketkä siellä liikuskelee, eikä todellakaan edes kiinnosta.

  • 15.8.2016 at 13:06
    Permalink

    Ylinopeus on myös ainoa rikos jota kohtaan poliisilla on mitään mielenkiintoa. Sen suurempaa
    rikosta kun ei ole. Niin suurta rahasummaa ei ole mitä ei käytettäisi että saataisiin 40:n alueella
    48:a liikkuvat satimeen. Mutta auta armias jos joku pahoinpidellään tai auto varastetaan, ihme
    on jos jaksetaan edes rikosilmoitus kirjata.

  • 16.8.2016 at 18:54
    Permalink

    Toimihan tuo nopeuskameroiden lisääminen kehä ykkösellä niin loistavasti että onnettomuudet lisääntyivät. Nähtävästi pakko yrittää valtion saada jostakin rahaa kun taisi katainen ja urpilainen tuhlata Kreikkaan nekin. Poliisikin yrittää vain kaunistella selvitysprosentteja ja tilastoja näillä vaarallisilla 1-9km/h ylinopeutta ajavien kaahaajien sakotuksilla. Tiellä saa muuten törttöillä vapaasti miten haluaa kunhan ei aja ylinopeutta.

    Olisi mukava nähdä tilasto ns. pimeistä rikoksista, joissa poliisi ei tiedä tekijää. Nuo taitavat jäädä selvittämättä lähes aina, tai sitten ei viitsitä edes aloittaa tutkintaa ja noissakin vain 11-17 prosenttia tapauksista tutkitaan tai ainakin yritetään. Ilkivallan teoista ja pienistä varkauksista on melkein turha mennä tekemään rikosilmoitusta, koska selvittämättähän ne jäävät/ ei tutkita ollenkaan, koska resurssit eivät riitä.

    Alkaa olla meno sellaista että tosi paikassa olisi parempi puolustaa itseään, koska poliisi ei paikalle tule saapumaan ainakaan ajoissa. Tosin Suomessa on itsensä puolustaminen ankarasti kiellettyä, koska siinä käy niin että joudut maksamaan korvauksia vastapuolelle sen seurauksena. Eli periaatteessa jos sinun taloa tullaan ryöväämään yöllä tai päivällä niin rosvolle pitäisi antaa työrauha. Häirinnästä tulee ankarat sakot ja ehdollinen tuomio.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Olisiko kunnanvaltuuston pitänyt muuttaa veroprosentteja vuodelle 2019?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...