Henna Kekkonen on Vuoden luomukuluttaja

Saimaan luomu ry on valinnut juvalaisen Henna Kekkosen Vuoden luomukuluttajaksi 2016. Titteli julkistettiin perjantaina 30.syyskuuta Mikkelissä pidetyn Maista luomu -gaalaillallisen yhteydessä.
Luomuliiton toiminnanjohtaja Elisa Niemen mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa valittiin Vuoden luomukuluttaja.
– Vuoden luomuviljelijä, vuoden luomuyrittäjä ja vuoden luomutuote valintoja on tehty jo ainakin kahden vuosikymmenen ajan. Tänä vuonna valitaan ensimmäistä kertaa Vuoden luomukokki.
Niemi sanoo, että kotimainen kulutuskysyntä on välttämätöntä suomalaiselle luomutuotannolle.
Saimaan luomu ry kannustaa siksi myös muita luomutuotannon kehittäjiä kohdistamaan huomionsa luomutuotteiden kuluttajiin eri puolilla Suomea.

Henna Kekkonen on 29-vuotias toimintaterapeutti, joka muutti takaisin Juvalle asuttuaan kymmenisen vuotta opiskelupaikkakunnilla. Kotitilan maat ovat olleet vuokrattuna luomuviljelijälle pitkään, ja hänellä itsellään on kotitarvekanoja. Myös kasvimaa aiotaan tehdä.
– Arvostan ruoan puhtautta, ja olen sitä mieltä, että ravinto on merkittävin asia ihmiselle hyvän terveyden ylläpitämisessä, Kekkonen kertoo.
Hän toteaa tulleensa siihen tulokseen opintojensa ja ammattinsa myötä toimiessaan sosiaali-ja terveysalalla.
– Ostan luomutuotteita aina kun voin, vain joidenkin tuotteiden kohdalla hinta on liian kova.

Kekkonen mainitsee tuoreiden kausituotteiden osalta valitsevansa mieluummin tavanomaisesti viljellyn lähituottajan tuotteen kuin ulkomaisen luomutuotteen.
Hän myös kysyy viljelijöiltä avoimesti, millaista kasvinsuojelua he käyttävät.
– Ihan kaikki tavanomaisesti viljelevätkään eivät käytä kemiallisia kasvinsuojeluaineita. Sellaisten kanssa, jotka eivät kerro tekemisistään, kauppoja ei synny.
Kekkonen ostaa ruokaa Juvan REKO-piiristä suoraan tuottajilta, ja hän on myös Juvan kirkonkylän REKO-piirin ylläpitäjä. Myös kirkonkylän päivittäistavarakaupat palvelevat hänen mukaansa luomukuluttajaa melko hyvin.
Kekkosen perheessä kulutetaan luomutuotteita kaikista elintarvikeryhmistä, eniten kasviksia. Liha ostetaan lähikylältä luomulihakarjan kasvattajalta.

Lue lisää 6.10. Juvan Lehdestä

Viikon kysymys

Pitäisikö Suomessa olla yleisissä vaaleissa äänestysvelvollisuus?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...