Maakuntaan aiotaan perustaa uusi osuuspankki

Haukivuoren, Heinäveden, Hirvensalmen, Kerimäen, Rantasalmen, Sulkavan ja Suur-Savon Osuuspankit suunnittelevat yhdistymistä OP Suur-Savoksi. Suunnitelman tavoitteena on turvata asiantunteva ja laadukas asiakaspalvelu myös nopeasti muuttuvassa ja digitalisoituvassa toimintaympäristössä.

– Yhdistymistä on valmisteltu viime keväästä saakka huolellisesti pankkien hallinnoissa ja 10.3.2017 pankkien hallitukset allekirjoittivat järjestely- ja sulautumisasiakirjat. Lopullinen päätös yhdistymisestä tehdään kunkin pankin osuuskuntakokouksessa tai edustajistossa toukokuussa. Uuden pankin on tarkoitus aloittaa toimintansa 1.1.2018 kertoo OP Heinäveden hallituksen puheenjohtaja Mikko Korhonen.

Kaikki yhdistyvät pankit ovat taloudeltaan vahvoja. Asiakaskäyttäytymisen ja -tarpeiden muutos, pankkeihin kohdistuvan sääntelyn kiristyminen sekä finanssialan uudenlainen kilpailu vaativat kuitenkin pankkien palvelukyvyltä ja tehokkuudelta jatkuvasti enemmän.

– Vakavaraisten pankkien yhdistyminen kertoo pankkien halusta yhdistää voimansa kilpailukykyisten palveluiden tuottamiseksi myös tulevina vuosina, sanoo OP Rantasalmen hallituksen puheenjohtaja Olli Pitkänen.

Asiakkaat hoitavat arkiset pankki- ja vakuutusasiansa kasvavassa määrin verkossa ja mobiilissa. Konttorissa tai verkkoneuvottelussa halutaan tavata silloin, kun kaivataan vaativaa neuvontapalvelua.

– Kun asiakkaiden käyttäytyminen ja tarpeet muuttuvat, myös osuuspankkien on muututtava. Voimien yhdistäminen antaa meille hyvät lähtökohdat vastata asiakkaiden toiveisiin myös jatkossa. Asiantuntemus lisääntyy ja vahva pankki pystyy paremmin vastaamaan yritysten rahoitustarpeisiin, sanoo OP Sulkavan hallituksen puheenjohtaja Juha Kiiskinen.

Kaikkien pankkien hallitukset ja hallintoneuvostot ovat yhtä mieltä siitä, että yhdistäminen olisi ennen kaikkea asiakkaiden ja maakunnan etu. Yhdistyminen mahdollistaa myös henkilöstölle monipuolisen ja laajan kehittymisen sekä urapolkumahdollisuuden pankin sisällä.

OP Suur-Savo tulisi olemaan toimialueellaan pankki- ja vakuutusalan selkeästi suurin toimija. Sen kilpailukykyä parantaisi hallinnollisten tehtävien keskittäminen. Näin asiakaspalveluun vapautuisi enemmän aikaa ja sen laatuun voitaisiin panostaa entistä enemmän.

– Kaikkien yhdistyvien pankkien omistaja-asiakkaat siirtyisivät OP Suur-Savon omistaja-asiakkaiksi ja säilyttäisivät heille kuuluvat oikeudet. Asiakassuhteet jatkuisivat entisellään, esimerkiksi tilinumerot säilyvät samoina eikä asiakkaiden tarvitse tehdä mitään pankkien yhdistymisen vuoksi sanoo OP Haukivuoren hallituksen puheenjohtaja Markku Janhunen.

Suunnitelman mukaan kuuden pankin henkilöstö siirtyisi uuden pankin palvelukseen vanhoina työntekijöinä ja toimitusjohtajana jatkaisi OP Suur-Savon nykyinen toimitusjohtaja Kari Manninen.

– Pankkien toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset tulevat merkittävästi vaikuttamaan asiakkaiden palvelutarpeisiin sekä pankkien toimintaan. Seitsemästä vahvasta osuuspankista muodostuvalla uudella OP Suur-Savolla olisi erinomainen pohja vastata näihin muutoksiin, toteaa Manninen.

Uuden OP Suur-Savon tase olisi 2 292 miljoonaa euroa, asiakasliiketoiminta 4 346 miljoonaa euroa ja ydinvakavaraisuus 392 miljoonaa euroa. Sillä olisi yli 220 työntekijää, yli 136 000 asiakasta ja yli 70 000 omistaja-asiakasta.

– Suunnitelman taustalla on ollut pankkiemme strategioiden mukaisesti velvollisuutemme rakentaa vastuullista, alueellista osuuspankkitoimintaa. Tavoitteena on palvelukyvyn, riskienhallinnan, tehokkuuden ja ennen kaikkea asiakkaiden tarpeiden pohjalta paras malli. Myös erityisosaamista esimerkiksi yritysrahoitukseen, maa- ja metsätaloussektorille sekä vaativaan varallisuudenhoitoon saataisiin paremmin kaikkien pankkien asiakkaiden eduksi jatkaa hallituksen puheenjohtaja Matti Turtiainen OP Kerimäeltä.

– OP Suur-Savo edistäisi maakunnan taloudellista hyvinvointia tukemalla asiantuntijuudellaan sekä pankki- ja rahoituspalveluillaan alueella toimivia yrityksiä ja yrittäjiä. Voimien yhdistäminen mahdollistaisi myös suurempien yritysten rahoittamisen paikallisesti korostaa hallituksen puheenjohtaja Jukka Manninen OP Hirvensalmelta.

– Maakunnallinen pankki takaa tulevaisuudessakin paikallisuuden ja paikallisena toimijana meillä on velvollisuus kantaa huolta toimialueiden kehityksestä ja tulevaisuudesta. Osuuspankkien voima on aina ollut oman paikkakunnan tarpeiden tunteminen sekä teot oman alueen hyväksi. Näihin osuuspankkitoiminta perustuu myös jatkossa, lupaa hallituksen puheenjohtaja Seppo Kietäväinen OP Suur-Savosta.

Viikon kysymys

Olisiko kunnanvaltuuston pitänyt muuttaa veroprosentteja vuodelle 2019?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...