Juvan KD: Veroprosentin korotus korvattava pienituloisille

Juvan Kristillisdemokraattien vuosikokous katsoo, että edessä olevien mittavien rakennushakkeiden ja korjausvelan kattamiseksi kunnallisveroprosentin korotus on välttämätöntä kunnan toiminnan turvaamiseksi. Veroprosentin korotus on KD:n mielestä korvattava pienituloisille.
Kuntaveroprosentti on sama niin pieni- kuin suurituloisille. Siksi se kohdistuu puolueen mukaan kipeimmin pienituloisiin ja lapsiperheisiin, joista monet elävät jo nyt toimeentulon alarajalla.
– Korotuksesta aiheutuva tulonmenetys voitaisiin korvata esimerkiksi kodinhoidontuen kuntalisän avulla. Se antaisi lapsiperheille joustavuutta lastenhoidon järjestämiseen perheen olosuhteiden kannalta parhaalla tavalla. Samalla se tukisi syntyvyyttä, mikä Juvallakin on painunut huolestuttavan alas, KD toteaa.
Pienituloisten asemaa voitaisiin parantaa myös alentamalla kunnallisista palveluista perittäviä maksuja.

Juvan KD muistuttaa, että Vehmaan alueen kehittäminen ei saa johtaa Juvalla ns. Kuortti-ilmiöön, joka on siirtänyt Pertunmaalla tärkeät palvelut kuntakeskuksesta 5-tien varteen. Kunnan pitäisi jo nyt tehostaa kuntakeskuksen palvelujen mainontaa, esimerkiksi vesiliikuntakeskusta ja Partalaa 5-tien käyttäjille.
Torstaina 5.10 kokoontunut paikallisosasto valitsi hallitukseensa uudet valtuutetut Aila Asikaisen ja Kalle Montosen. Paavo Ahonen jatkaa osaston puheenjohtajana.
Muut hallituksen jäsenet ovat Kari Laitinen, Eero Timonen, Matti Viljanen, Sirkka Väänänen ja Aarno Ylönen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.