Pääkirjoitus: Ollaanko digiloikkaan valmiita?

Nykyisen hallituksen linjausten mukaisesti digitalisaatiota viedään vahvasti eteenpäin Suomessa. Tämän vuoden aikana on esimerkiksi määrä siirtyä käyttämään kansalaisten omaa sähköistä postilaatikkoa viranomaisasioinnissa. Paperikirjeiden sijaan käytetään siis ensisijaisesti sähköistä viestintää.
Digipalveluita painotetaan monilla osa-alueilla. Digitalisaatio oli keskeinen peruste myös sille, että poliisin tiettyjä palveluita siirtyi Juvalla kunnan yhteispalvelupisteelle hoidettavaksi. Tietyjä asioita voi palvelupisteellä hoitaa loppuun saakka, mutta vahvan tunnistaumisen vaatimuksen vuoksi läheskään kaikki eivät. Arvioiden mukaan painopiste tuleekin olemaan neuvonnassa ja opastuksessa.

Digiajan kasvattina ei itsellä ole sinällään mitään digiloikkaa vastaan. Herää kuitenkin huoli siitä, onko neuvontaan ja koulutukseen panostettu valtiollisen johdon toimesta riittävästi. Erinäisiä hankkeita on ollut käynnissä, mutta koko maata ne eivät ole kattaneet. Nähtäväksi jää, mikä näiden toimien tavoittavuus ja vaikuttavuus on ollut. Suomesta kuitenkin löytyy vielä paljon väkeä, joille digimaailma omine erityispiirteineen ei ole vielä kovinkaan tuttu toimintaympäristö.

Viikon kysymys

Mitä kesätapahtumaa odotat eniten?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä