Perussuomalaisista eronneet etsivät uutta puoluetta – neuvotteluja käydään monella rintamalla

Juvan perussuomalaisista eronneet kunnanvaltuutetut Johanna Huisko ja Reino Paunonen hakevat uutta suuntaan poliittisille urilleen.
Kummatkin kertovat, että neuvotteluita käydään useiden puolueiden kanssa.
Juvan seuraava kunnanvaltuusto istuu 12. helmikuuta. Viimeistään silloin selviää, mihin ryhmään he asettuvat. Tässä vaiheessa he eivät halua kertoa neuvotteluiden yksityiskohtia.

Huisko on ollut Juvan perussuomalaisissa vuodesta 2008 ja Paunonen vuodesta 2012 lähtien. He jättivät eroilmoituksen puolueelle 23. tammikuuta.
Tämän viikon maanantaina 29. tammikuuta he ilmoittivat eroavansa perussuomalaisten valtuustoryhmästä.
Myös varavaltuutettu Kimmo Kosonen on eronnut. Hän kertoo ottavansa nyt aikalisän ja miettivänsä poliittisia asioita. Hän ei neuvottele minkään puolueen kanssa.

Johanna Huisko ja Reijo Paunonen sanovat, että Perussuomalaiset ei ole kyennyt puolueena käsittelemään ikäviä asioita kielteisen julkisuuden pelossa sitten kesäisen puoluekokouksen jälkeen.
– Puolueelta puuttuu johtajuus, kukaan ei pidä kunnolla ohjista kiinni. Puolueella ei ole jämäkkää isäntää, Paunonen kiteyttää.
Huisko lisää, ettei perussuomalaiset enää ole samannäköinen puolue, johon hän liittyi.
He sanovat, että puolueen periaateohjelmassa todetaan toiminnan nojaavan kristillissosiaalisille arvoille, mutta ne on unohdettu.
– Me koemme epäluottamusta puoluejohtoa, piirijohtoa ja paikallista johtoa kohtaan.

Juvan perussuomalaisten valtuustoryhmä kutistuu kolmesta yhteen. Juvan Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Ano Turtiainen jää ainoaksi valtuutetuksi.
Vaikka yksin jääkin, Turtiainen ei sano olevansa huolissaan.
Hän kokee olleensa valtuustokauden ajan yksin, vaikka olisi halunnut tehdään kahden muun valtuutetun kanssa enemmän yhteistyötä.
Turtiaisen mukaan perussuomalaisten paikallisyhdistyksen toiminta on vakaata ja kunnossa ja uusia nuoria jäseniä on tullut eronneiden tilalle. Hän muistuttaa, että politiikassa luottamuksen tulee olla molemminpuolista.

 

Lue lisää 1.2.2018 Juvan Lehdestä!

10 kommenttia aiheesta “Perussuomalaisista eronneet etsivät uutta puoluetta – neuvotteluja käydään monella rintamalla

  • 1.2.2018 at 13:20
    Permalink

    Vai neuvotteluja useiden puolueiden kanssa. Painoiselle tämä on ainakin tuttua. Hän on vaikuttanut demareissa, kristillisissä, keskustassa ja viimeksi persuissa. Aina tie on tyssännyt johonkin. Mikähän se lie ollut?

  • 1.2.2018 at 16:56
    Permalink

    Minua kiinnostaisi tietää,miksi aikoinaan Perussuomalaiset oli se puolue mihin liittyivät ja mikä nyt muka on muuttunut niin kauheasti?muistelen toiselta jutun osapuolelta jotain pakolaisia koskevaa puhelinhaastatteluakin liittyen Juvaan erään roskalehden sivustoilla? Nytkö ne aatteet ovat jotain muuta ? Ja kylläpä taas itsenikin kannatti äänestää Kososta..naurettavaa touhua.

  • 1.2.2018 at 19:18
    Permalink

    Tehkääpä oma valtuustoryhmä. Juvan Siniset. Tai muuta vastaavaa.

  • 1.2.2018 at 21:26
    Permalink

    Kysyvälle täytyy toki vastata. Kasvoista kasvoihin kuitenkin.
    Sopivaa hetkeä voi kysäistä numerosta 040 1522021, joten tervetuloa kahvikupposen ääreen.
    Suoritamme kysymyksiin liittyviä faktantarkistuksia tarpeen mukaan.
    Jos et kuitenkaan pääse tulemaan, niin ei huolta, aihepiiri
    käsitellään yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi myös valtakunnan mediassa.

  • 2.2.2018 at 17:20
    Permalink

    Loikkarit on loikkareita, täysin vastuuttomia ihmisinä..Hyvä. että jättävät puolueen !

  • 3.2.2018 at 05:58
    Permalink

    Vaikka ihminen loikkaa puolueesta toiseen, se ei tee hänestä ns. huonoa politiikkoa. Silloin kun kyseessä on pakkomielteisesti omaa agendaansa tyrkyttävä tai selvästi ja toistuvasti vain omaa etuaan ajava poliitikko, niin on selvää, että silloin nousee joka suunnalla tie pystyyn. Kun Paunonen ei enää muuta keksi, niin hän tekee asiasta valtakunnan tasoisen, jotta häntä ymmärrettäisiin ? Eli sen, mistä hän varoittelee aina muita -että maine saa kolauksen, jos pääsee ”suuriin uutisiin”. Minä nyt vaan kysyn Huiskolta ja Paunoselta, että miksi te mollaatte toiminnallanne Juvaa ja tässä tapauksessa omia äänestäjiännekin ? On päivänselvää, että nuo selitykset puoluejohtoon tyytymättömyydestä ovat silkkaa puppua. Kun politiikkaan lähtee, pitää osata yhteistyötä ja tehdä kompromisseja. Juvan kannalta tämä tällainen on kiusallista, vaikkakin tyytymättömyys näiden kahden henkilön toimintaan ei ole mitään uutta. Järkevä ihminen siirtyy silloin syrjään, kun huomaa, että luottamus on mennyt. Kun ajattelemme Juvan kuntaa ja asukkaita, niin nyt olisi hyvä hetki siirtyä syrjään, sillä eikö nyt ole riitaa jo ollut tarpeeksi ? Tuonkaltaisesta toiminasta ei seuraa mitään hyvää kenellekkään -päinvastoin se provosoi enempään riitaan ( Paunonen : ” aihepiiri
    käsitellään yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi myös valtakunnan mediassa. )

    • 9.2.2018 at 09:16
      Permalink

      Olen samaa mieltä, että ns loikkaus ei tee kenestäkään ns. huonompaa poliitikkoa. Joskus vain käy niin, että yhteisen tavoitteen eteen on yhteistyö mahdotonta. Usein työ tehdään turhaksi alhaisilla keinoilla ja säännöistä piittaamatta. Eräs tapa olla mukana politiikassa, olisi roikkua mukana keinolla millä hyvänsä, kuten Väyrynen tekee. Hyväksi käytetyn hölmön osa riitti jo Soinin tapauksessa. Nyt tuli raja vastaan. Silti olen mielestäni onnistunut perussuomalaisen politiikan teossa erityisen hyvin. Sen osoittaa valtuutettujen määrän kasvu Juvalla ja se, että minut on valittu yksimielisesti Juvan ps:n yhdistyksen johtajaksi vuodesta toiseen (lukuun ottamatta vuotta 2018), jolloin sanoin jo vuoden 2017 keväällä, että tämä laiva jää. Väite itsekkyydestä ei siis pidä paikkaansa. Väite Juvan mollaamisesta on niin ikään tuulen ja hännän väliltä. Vastuun kantaa koko perussuomalaisten puolueorganisaatio ja Juvan ps nykyinen johto. Yhteistyökykyni ja suhteet ovat hyvät ja toimivat kaikkien Juvan puolueiden kanssa.
      Mitä provosoitumiseen tulee, se näyttää ilmentyvän eniten siinä, että epäkohdat olisi pitänyt antaa olla piilossa. Näin ei käynyt eikä käy.
      Ja kuten sanottua, vaikutukset Etelä Savon perussuomalaisten kannalta ovat mittavat.
      Lisää liikehdintää on odotettavissa. Juurisyyt ovat toimintatavoissa, ei yksittäisissä valtuutetuissa ja heidän valinnoissaan.

  • 3.2.2018 at 10:17
    Permalink

    Muualta: ”molemmat heistä olivat kaksi kuukautta sitten ehdolla PS Etelä-Savon piirin puheenjohtajaksi. Läheltä seuranneena, he taistelivat kyseisestä tittelistä enemmän kuin tosissaan. Puolueen arvot olisivat heille silloin kelvanneet, jos olisivat tulleet valituiksi piirin puheenjohtajaksi.”

    • 9.2.2018 at 09:30
      Permalink

      Roskaa. Minun ehdokkuuteni piirin puheenjohtajaksi oli alusta alkaen ehdollinen. Riitaisan tilanteen vuoksi ilmoitin jo kevätkesällä Länsi Savonkin uutisessa, että riitaista piiriä en lähde vetämään. Vielä vaalipäivän aamulla, lähetin tätä koskevan viestin LS:n toimittajalle, jossa kerroin että mikäli piirihallituksen jäsenet jotka valitaan tulevan puheenjohtajan työkaluksi, eivät täytä soveliaisuusvaatimuksia, en ota puheenjohtajuutta vastaan. Vielä vaalitilaisuudessa pyysin perussuomalaisten järjestösihteeri Heimo Konttista tarkistamaan säännöistä, voidaanko piirin hallituksen jäsenet valita ENNEN puheenjohtajan valintaa. Konttisen mukaan näin ei voitu menetellä. Eli vaalitulos piirin puheenjohtajasta oli minulle erittäin mieluinen ja helpottava
      Asiaa: …..Puolueen arvot olisivat heille silloin kelvanneet, jos olisivat tulleet valituiksi piirin puheenjohtajaksi.” Niin olisi. Ainakin oma arvomaailmani ei olisi ES piirissä muuttunut, vaan olisin jatkanut hyväksi ja oikeaksi katsomallani linjalla edelleen.

  • 12.2.2018 at 21:23
    Permalink

    Mitenkä mahtavat vastata ”uudet ” valtuutetut maaseudun haasteisiin.. Etelä Savossa varmaan tuhansia tyhjiä navetoita ja satoja vaikeuksissa olevia viljelijöitä ja yrittäjiä. Katelkaa vaikka protestilistoja jos ette muuten usko. Ei tainnut ollut apua JUvan yrittäjien kannattavuusongelmiin edes pankkifuusiosta…?
    Maaseudun alasajo on romahduttanut rahankierron, investoinnit ja kaupankäynnin. Niin oon heikoilla samalla tavoin myös kuntien talous. Metsärahatkin valuu etelän kasvukeskuksiin kun nuori väki ostaa sieltä ylihintaisia asuntoja.. Jossain on asuttava ja vuokrat on huikeita , Hesaria lukemalla sekin selviää.
    Mutta ai niin, Esko Aho lupasi Eu keskustelussa, että ”Kyllä Maatalous selviää” summia hän ei kertonut.
    Huijareitten käsissä on maailma.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Kiinnostaako kauan odotettu Juvan salaattihistoriikki?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...