Kari Kääriäinen olympialaisten jälkitunnelmissa: ”Mukanahan oli kaksi joukkuetta jääkiekkoilijoita, joista miehet huvimatkalla”

Olin aikoinaan innokas penkki- tai oikeastaan sohvaurheilija, vaan olen ollut tauolla vuosikausia. Ensimmäiset talviolympialaiset, joita muistan seuranneeni järjestettiin1956 Italian Cortina d’Ampezzossa. Olin tuolloin aloittanut Mikkelissä kansakoulun, ja kun lapsia oli paljon, niin koulua käytiin kahdessa vuorossa. Iltavuoroviikolla aamupäivän kisoja voi hyvin seurata radiosta.
Tuolloin maastohiihdossa kilpailtiin kuudessa lajissa, painovoimalaskettelussa samoin kuudessa, pikaluistelussa neljässä ja kaunoluistelussa kolmessa lajissa. Kelkkailussa oli kaksi lajia, yhdistetyssä ja mäenlaskussa molemmissa yksi ja vielä mukana oli miesten jääkiekko. Yhteensä kisoissa oli siis 24 lajia. Suomen joukkueessa oli 22 urheilijaa, naisia heistä oli neljä. Joukkue sai kolme kultaa, kolme hopeaa ja yhden pronssin. Naisten hiihtolajeina olivat 10 km ja 3 x 5 km:n viesti, josta Suomen naiset nappasivat kultamitalit. Veikko Hakulinen toi kultaa 50 km:n hiihdossa ja hopeaa 30 kilometriltä ja miesjoukkue sai myös hopeamitalit 4 x 10 km:n viestissä. Mäenlaskussa Antti Hyvärinen ja Aulis Kallakorpi ottivat kaksoisvoiton.

Kyllä kisat ovat muuttuneet kun niitä nyt Pyeongchangista seurasin. Seurasin, koska lähetykset tulivat semmoiseen aikaan, ettei silloin ollut mitään järjellistä tekemistä ja jouti hyvin tuijottamaan töllöä.
Sitä minä olen siunaillut, miten tuossa nimien kirjoittamissa korealaiset ovat ylenpalttisia tuhlareita. Tunkevat olemattoman pieneen tilaan tolkuttoman määrän kirjaimia ja vielä sellaisia ja sellaiseen järjestykseen, että tavallisen ihmisen on mahdoton niitä samaan järjestykseen asetella saati sitten lausua sekamelskaa nimenä. Olympiakylän nimestä selviää helposti kahdeksalla kirjaimella yhdentoista sijaan: Jongjang. Tuossa muodossa kirjaimet on järjellisessä järjestyksessä ja nimen pystyy lukemaan ja kirjoittamaan.
Cortinassa mitalien jaosta selvittiin vajaalla sadalla lätkällä mutta Jongjangissa puuhaan tarvittiin reilu 300 mitalia. Pelkästään painovoimalaskettelijat pokkasivat yli 80 kiekkoa mitä ihmeellisimmistä temppuiluista. Ihmetyttää vain, kuinka noita temppuiluja on noin tolkuton määrä onnistuttu olympiaohjelmaan tuputtamaan. Sama suuruuden hulluus tosin tuntuu vaivaavan luisteluakin. Alamäkiluistelua ei vielä ole saatu olympialajiksi, mutta kyllä nykyisissäkin on ihan piisaksi asti.
Isoihin kisoihin kuuluu aina kannunvalanta siitä, onko mitaleja saatu tarpeeksi. Suomi toi Koreasta liki saman määrän (6) mitaleja kuin Cortinasta ( 7) 62 vuotta takaperin. Italian mitaleissa kiiltoa oli tosin huomattavasti enemmän kuin Korean tuliaisissa.

Suomen Korean joukkue oli kooltaan noin viisinkertainen Cortiinaan verrattuna, mutta mukanahan oli kaksi joukkuetta jääkiekkoilijoita, joista miehet huvimatkalla. Huvimatkailijoista puheen ollen johtajien ja muiden siipiveikkojen määristä saa aina parranpärinää. Suomen joukkueessa oli esimerkiksi kaksi alppihiihtäjää ja viisi valmentajaa ja huoltajaa. Miesten jääkiekkojoukkueella oli kuusi valmentajaa ja muita siipeilijöitä kymmenen. Siis yhteensä 16, kiekkoilijoita oli 25.
Perinteisten hiihtolajien lisäksi innostuin Jongjangissa erityisesti kivilimpun viskuusta eli curlingista. Siinähän pelin filosofia on tehdä vastustajalle mahdollisimman paljon kiusaa. Liekö luonteeni poikkeuksellisen ilkeä, mutta kyllä minä tästä lajista tykkään. Peli päättyy kättelyyn ja kiusaamiset unohdetaan.

Kari Kääriäinen
Kirjoittaja on Varkaudessa asuva juvalaislähtöinen vaikuttaja.

Viikon kysymys

Olisiko kunnanvaltuuston pitänyt muuttaa veroprosentteja vuodelle 2019?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...