Antti Kilkin värikkäät ideat: Ampumahiihto pois olympialaisista ja naiset jakamaan palkintoja

Helmikuu hujahti lähes huomaamatta, kun olympialaisetkin sattuivat tuolle ajalle. Suomen edustusjoukkueen johtajisto varautui vähintäänkin seitsemään olympia-mitaliin ja sen mukainen kantokassi otettiin mukaan.
Vähän siihen jäi kuitenkin ylimääräistä tilaa, kun kuusi kappaletta niitä ”metkuja” onnistuttiin saamaan. Tavoitteet täytyvät olla aina vähän ylimitoitettuja, sillä sen mukaisestihan täytyy johtajistoa, monen sortin huoltajia, valmentajia ja toimittajia on oltava mukana. Noinhan sen täytyi mennä, jotteivat urheilijat olisivat joutuneet harhailemaan tuossa ennestään tuntemattomassa maassa. Tuollaiselta se näytti olohuoneessa telkkarista katsellen.

Ampumahiihto olisi poistettava olympialaisten ohjelmasta siitäkin huolimatta, että siitä on muodostunut mielenkiintoinen kilpailulaji. Perusteluni on, että siinä eniten kiroilevat!
Olin kuulevinani, kuinka ohilaukaukset aiheuttivat ärräpäitä mikrofonin lähietäisyydelläkin! Huoltajat, toimittajat ja ehkä kilpailijat itsekin päästelivät rumia! Entäpä taustajoukoissa ja telkkareiden ääressä; voi sitä hampaitten kiristelyä! Tuskinpa kukaan totesi: kyllä ampumahiihto on kivaa katseltavaa – enemmän vaan noita ohilaukauksia!
Suomalaisilla miespuolisilla kilpailijoilla taisi olla aseinaan aikoinaan sotasaaliina saatuja vääräpiippuisia torrakoita. Eihän sellaisilla osu ei Erkkikään!
Ovatkohan kaikki ampumahiihtäjät käyneet edes näkötarkastuksissa? Se olisi oltava pakollinen, jotta näkisivät sen ”täplän”, jota kohti pitäisi ampua! Tositietämätöntä askarrutti se, miksi ammunta alkoi pääsääntöisesti oikealta vasemmalle – eikö voisi tähtäillä ja ampua laikkoja vasemmalta oikealle, jolloin ne kaksi viimeisintäkin tipahtaisi.

Kenenkähän idea oli se, että perinteisen kilpailuasun sini-valkoväri ei näissä olym-pialaisissa enää kelvannut suomalaisille? Olisihan se näin Suomi 100-vuotisjuhla-aikaan vielä kelvannut ainakin telkkarista katsojille.
Kenties siinä oli ajatuksena, että nyt jos koskaan on värien vaihduttava! Useiden maiden kilpailuasuun oli ”pläjäytetty” näkyvästi sellaiset kirjaimet, jotta kaikki tietäisivät mistä sitä ollaan. Suomalaisille ei kelvannut esimerkiksi FIN.
Jääkiekosta odotettiin mitaleita selkärepullinen. Ruotsin piti oleman vain makupala Suomen Leijonille vaan toisin kävi. Eräs päivälehti kommentoi ottelun jälkeisenä päivänä, että kiekkojoukkueemme kävi ainoastaan elämysmatkalla. Mutta – tuollaista se urheileminen usein on – ei aina voittoa vaan osallistumista, joka siinä kiinnostaa.

Entäpä palkintojen jakamiset? Mitalit jakoivat laadukkaisiin toppatakkeihin sonnustautuneet, harmaahapsiset ikämiehet. Mitaleiden pujottaminen kilpailijoiden kaulaan on kyllä taitolaji. Siihen tehtävään eivät naiset kertakaikkiaan pysty!
Odotin oikeasti, että kyllä viimeistään 50 kilometrin voittajalle Iivo Niskaselle kultamitalin luovuttavat tyylikkäästi pukeutuneet edustavat naiset.
Olihan nyt korkeimmalla korokkeella kultamitalistimme tuo ”vaalea viikinki”, jollaista harvoin nähdään. Mitä vielä; jälleen löytyi pari miestä, joille tuo tärkeä edustus-tehtävä oli jo ennalta ohjelmoitu. Noin se vaan meni ja niin tulee jatkumaankin. Tasa-arvoisuusperiaatteesta pitäisi edes keskustella, mutta päätökset tehdään eri lajien komiteoissa, joissa nämä herrat ovat keskeisillä johtopaikoilla.
Mikäli jotkut johtopaikoilla olevat päättäjät sattuisivat lukaisemaan tämän pakinan niin seuraavissa olympialaisissa palkinnot jakavat naiset. Silloin tasa-arvoisuus-periaate tulee tyylikkäästi hoidettua.

Antti Kilkki
Kirjoittaja on Juvan kunnan entinen nuorisosihteeri ja nykyinen kirjoittaja ja kuvaaja.

Kommentteja aiheesta “Antti Kilkin värikkäät ideat: Ampumahiihto pois olympialaisista ja naiset jakamaan palkintoja

  • 1.4.2018 at 07:50
    Permalink

    Lisää ampumahiihtoa. Antin mielipiteestä huolimatta? valtavasti yleisöä katsomassa.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Kuinka usein keskimäärin saunot viikossa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä