Kimppakämppäelämään tykästynyt Tuiku Rauhala: ”Yhdessä illassa meistä oli tullut jotain muutakin kuin kämppiksiä”

Etsin viime kesänä opiskelija-asuntoa toiselle paikkakunnalle muuttaessani. Mikään ei oikein tuntunut iskevän joko sijainnin tai vuokratason puolesta, ja päätin julkaista asunnonhakuilmoituksen asuntoja etsiville tarkoitetussa Facebook-ryhmässä. Se osoittautui parhaimmaksi päätökseksi ikinä.
Sain viestin minua muutamaa vuotta vanhemmalta opiskelijalta, joka vinkkasi hänen asunnossaan olevasta tyhjästä huoneesta. Koska asunnon sijainti oli mitä mainioin, eikä vuokrakaan puristanut pahasti sydämestä, päätin tarttua tilaisuuteen.
Toivoin ensin todella paljon voivani muuttaa yksiöön, mutta pankkitilille kurkatessani asiat konkretisoituivat ja aloin etsimään vain huonetta yksiön sijaan. Ja nyt melkein vuosi myöhemmin voin kertoa, etten voisi olla kiitollisempi siitä, että olosuhteiden pakottamana rajasin hakuehtoni ainoastaan vain kimppakämppiin.

Ensimmäiset kuukaudet kämppiksen kanssa kuluivat hiljaa elellen. Minä ja talon toinen asukki olimme muuttaneet lähes tuntemattomaan kaupunkiin, ja nuuskimme kaupungin nurkkia melko paljon itseksemme. Syksy vaihtui talveen, ja me vaihdoimme edelleen vain pikaisesti kuulumiset törmätessämme joko keittiössä tai eteisessä. Kunnes yhtenä joulukuisena päivänä tulin koulusta kotiin ja me vain istahdimme keittiönpöytämme ääreen juttelemaan.
Keskustelimme iltapäivästä pitkälle yöhön, jaoimme salaisuuksia ja kuuntelimme silmät suurina toistemme tarinoita. Yhdessä illassa meistä oli tullut jotain muutakin kuin kämppiksiä – nimittäin oikeita ystäviä.
Mitä enemmän tutustuimme, sitä enemmän löysimme yhtäläisyyksiä. Minulle ja kämppikselleni arjen luksusta olivat yöhön asti venyvät jutustelut ja iltabileet Pave Maijasen kanssa. Meillä on edelleen yhteen natsaava musiikkimaku ja olemme ristineet edellä mainitsemani artistin Lähtisitkö-kappaleen meidän biisiksemme.

Meillä oli myös upea, itämainen kriisimatto eteisessä. Sen päälle ryömittiin, kun seinät tuntuivat kaatuvan päälle ja sitä vain halusi käpertyä piiloon pahoilta asioilta. Kriisimatto kantoi myös ahdistukset raskaista ihmissuhteista sekä liian lyhyistä yöunista.
Miksi kirjoitan kämppiselämästämme menneessä aikamuodossa? Elämä se vaan osasi taas yllättää ja kämppikselleni avautui hieno työmahdollisuus toisesta kaupungista. Nyt asustelen loppukevään yksin tyhjää täynnä olevassa asunnossa, ja vaikka kävelisin varpaillani, kuulen silti askeleideni kaikuvan.
Ei ole sama asia tanssia oman peilikuvansa kanssa Jäätelökesää fiilistellessä. Saati maata kriisimatolla kuunnellen omaa hiljaista hengitystä. Enkä itse ennen ymmärtänyt laisinkaan kuinka tärkeää on, että joku kysyy lähes päivittäin ihan vain kuulumisia ja aidosti myös kuuntelee niitä.

Tietysti toisen ihmisen kanssa saman katon alla asuessa sitä repii hiuksiaan päästä harva se päivä joko lavuaarin pohjalle jääneestä tiskiharjasta tai liian kovalla soivasta musiikista. Oma lempiseikkani kämppiselämässä on kuitenkin se, että joka päivä oppii uutta toisesta ihmisestä, itsestään tai ihan koko elämästä. Välillä se on niinkin simppeli juttu, kuin pitsan leikkaaminen saksilla, kun taas välillä sitä avartaa tietämystään esimerkiksi masennuksesta.
Mitä sanoisin Tuikulle, joka kammosi kämppiselämää vielä alle vuosi sitten? Kehottaisin miettimään sitä vaihtoehtoa muutenkin kuin pelkän rahansäästön vuoksi.

Tuiku Rauhala
Kirjoittaja on juvalaislähtöinen opiskelija.

Viikon kysymys

Olisiko kunnanvaltuuston pitänyt muuttaa veroprosentteja vuodelle 2019?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...