Kirjasto täynnä kuvia luolakaupungista – Peter Strebel tuo Juvalle palan Italiaa

Juvalainen Peter Strebel on koonnut Juvan kirjastoon valokuvanäyttelyn italialaisesta luolakaupungista Materasta. Sveitsiläissyntyinen valokuvaaja Strebel on kuvannut Etelä-Italiassa olevaa kallioon hakattua kaupunkia 1980-luvulta lähtien.
– Teema valo ja varjo on seurannut minua valokuvaajan urallani alusta alkaen. Valo on antanut Sassin raunioille uuden elämän. Sen heijastus ikkunasta lattialle talossa, missä ei ole kattoa, on kuin valo valossa, Peter Strebel kertoo Sassi di Materan kuvistaan.

Juvan kirjastoon Strebel on koonnut vaikuttavia valokuvia luolakaupungista. Jotkut mustavalkokuvat ovat kuin upeita grafiikan lehtiä, joissa henkii vaikuttavan mystinen tunnelma. Strebel ottanut kuvansa nimenomaan mustavalkoisina. Niissä ikkunasta lattialle heijastuva valo johtaa katsojan huoneesta toiseen.
Strebelin valokuvissa valo muotoilee kivipylvään veistokseksi ja seinät tilateokseksi. Hän kuvailee vanhan luolakaupungin valojen ja varojen leikkiä luonnon omaksi performanssiksi.

Materasta on tullut valokuvaajalle niin rakas, että hän hankkinut sieltä asunnon. Hänellä on siellä paljon tuttuja ihmisiä ja ystäviä.
– Enemmän kuin Suomessa tai Sveitsissä, Strebel sanoo.
Strebelin rakastamassa Materassa on nykyään 60 000 asukasta. Kaupungista on tullut Unescon maailmanperintökohde. Matera on valittu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2019.

Peter Strebel on syntyjään sveitsiläinen. Hän tuli Suomeen ensimmäisen Matera-matkansa jälkeen 1983. Hän asuu Juvalla. Hänen valokuvansa liittyvät historiaan ja kulttuuriin sekä siihen, miten ihmiset ovat aikoinaan eläneet.
Strebelillä on ollut valokuvanäyttelyitä eri puolilla Eurooppaa muun muassa Sveitsissä, Virossa, Saksassa, Italiassa ja tietenkin myös Suomessa.

Peter Strebelin valokuvanäyttely Materasta esillä Juvan kirjastossa 30. toukokuuta asti.

Viikon kysymys

Löytyykö sinun kodistasi viherkasveja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä