Sauhuitta palkinnoille

Juvalainen 7 C -luokka tienasi tuhat euroa riihikuivaa rahaa, kun se sijoittui kolmanneksi valtakunnallisessa Smokefree-kisassa. Sija heltisi puolen vuoden tupakattomuudella, johon nuoret kirjallisesti sitoutuivat.
Koko maasta mukana kisassa oli 20 000 oppilasta 12 000 yläkoululuokalta.

Erilaiset päihteet, kuten savukkeet, alkoholi ja huumeet ovat osa nuorten arkea. Esimerkiksi kouluterveyskysely vahvistaa, että Juvan yläkoululaisista noin 12 prosenttia polttaa tupakkaa. Lukema on valtakunnan tasoa korkeampi.
Lohdullista on kuitenkin se, että tupakointi on vähentynyt. Vuosien 2006-2007 kyselyssä yli 18 prosenttia juvalaisista yläkoululaisista ilmoitti polttavansa tupakkaa.
Nuorten vanhempien ei kannata uskotella itselleen, etteivätkö nuoret olisi tekemisissä päihteiden kanssa. Valtakunnallisten tietojen mukaan vajaat 7 prosenttia 8.-9.-luokkalaisista polttaa, yli 10 prosenttia juo alkoholia runsaasti kerran kuukaudessa ja 7,5 prosenttia on kokeillut kannabista ainakin kerran.

Ongelmat tulee tunnustaa, että niihin voidaan puuttua ja vaikuttaa. Toivottavasti Juvan nuoret osoittavat tuoreella esimerkillään, että tupakatta kannattaa ja voi olla.
Hyvä olisi, jos heidän tempauksensa ylipäätään vähentäisi innokkuutta tarttua syöpäkääryleisiin tai muihin päihteisiin.

Viikon kysymys

Olisiko kunnanvaltuuston pitänyt muuttaa veroprosentteja vuodelle 2019?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...