Sinulle, joka et juhli lauantaina – kympitön todistus tai saavuttamaton valkolakki ei vähennä kenenkään arvoa

Tulevana viikonloppuna valokeilassa paistattelevat uudet ylioppilaat sekä ammattiin tai korkeakoulusta valmistuvat. Ripauksen huomiosta keräävät myös esikoulun, alakoulun tai yläkoulun päättävät eli ne lapset ja nuoret, joiden elämät näyttävät meidän ulkopuolisten silmin olevan merkittävässä käännekohdassa.
Sanon ”meidän ulkopuolisten silmin”, sillä emmehän todellisuudessa voi tietää, mitä esimerkiksi kukin yksittäinen kuutosluokkalainen ajattelee yläkouluun siirtymisestä. Varmasti moni heistä pitää asiaa suurena mullistuksena, mutta takuulla löytyy myös paljon nuoria, joille seitsemännen luokan ensimmäinen päivä merkitsee vain yhtä päivää lukuisten muiden koulupäivien joukossa.

Opintojen saattaminen loppuun tai johonkin tiettyyn merkkipaaluun asti on ilman muuta juhlimisen arvoinen asia. Tuoreita maistereita, kandeja, ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita, ylioppilaita, ammattiin valmistuneita ja kaikkia muita suurten ponnistusten jälkeen kohti uutta elämänvaihetta kurkottavia saa ja suorastaan pitää onnitella. Heitä on syytäkin hehkuttaa ja heidän rinnallaan on oikein iloita.
He eivät silti ole ainoita, jotka ansaitsevat tunnustusta.

En itse pystynyt suorittamaan lukiota siinä aikataulussa kuin alun perin olin suunnitellut. En myöskään kyennyt antamaan parastani tuloksellisesti, vaan jäin myös arvosanojen osalta alkuperäisistä tavoitteistani.
Siinä hetkessä tilanne otti todella koville. Itku kurkussa onnittelin uusissa ylioppilaslakeissaan hymyilleitä luokkakavereitani, vaikka samaan aikaan sisälläni myllersi sekamelska pettymyksen, epäreiluuden ja suuttumuksenkin tunteita. En millään olisi halunnut tunnustaa, että en ollut pystynyt samaan kuin he.

Enää en ole katkera. Pääsin asiasta yli ensinnäkin siksi, että sain kuin sainkin lopulta myös omat, varsin lämminhenkiset ja itseni näköiset ylioppilasjuhlat. Lisäksi olen ymmärtänyt, kuinka väärässä aikanaan olinkaan, kun pidin itseäni muita huonompana vain siksi, että en saanut päähäni valkolakkia samana päivänä kuin he.
Olinko nimittäin sittenkään niin paljon muita huonompi? Enkö ollut istunut luokkakavereideni rinnalla samoilla tunneilla, rämpinyt läpi samoja koeviikkoja, haalinut kasaan suoritusmerkintöjä samoilta kursseilta ja kaiken kaikkiaan opiskellut heidän vertaisenaan kuukausien ja taas kuukausien ajan?
Jos kaksi ihmistä kirjoittaa saman lauseen, se on ja pysyy samana lauseena, vaikka toinen piirtäisi lauseensa perään pisteen hieman myöhemmin kuin toinen.

Tämän kokemuksen jakamisella haluan tuoda esille kunnioitukseni kaikkia niitä koululaisia ja opiskelijoita kohtaan, jotka eivät tänä keväänä saavuta mitään suurta – siis mitään suurta ulkomaailman silmissä. Onnitelkaa itseänne. Olkaa myötätuntoisia itseänne kohtaan ja muistakaa, että loppuelämänne ei ole yhdestä keväästä kiinni.
Jos huomenna saattekin käteenne omaan tasoonne nähden heikohkon todistuksen tai koko todistuksen saaminen on siirtynyt tulevaisuuteen, ettehän jää vellomaan pettymykseen. Tiedätte itse tekemänne työn määrän ja sen, mihin parhaana päivänänne yllätte.

Suvi Peltola
Kirjoittaja on Juvan Lehden toimittaja.

Viikon kysymys

Olisiko kunnanvaltuuston pitänyt muuttaa veroprosentteja vuodelle 2019?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...