Kalastus mökkilaiturilla vaihtui karhun kuvaamiseksi – ”siinä tilanteessa tunsin syvää kunnioitusta metsän kuningasta kohtaan”

Jussi-Pekka Laamasen kalastusilta sai jännittävän käänteen 18. toukokuuta Saimaan Luonterilla Juvalla.
– Nautiskelin leppoisasta kevätillasta, ja olin laiturilla kalastelemassa ja kuuntelin, kun vastarannalla kuului sensuuntaista loisketta, että siellä joku metsäneläin lähtee järveen. Katsoin kameralla, mikä sieltä tulee – ajattelin alkuun että sieltä tulee hirvi, mutta se olikin karhu, hän kertaa kokemuksiaan.

Laamasen mökki sijaitsee saaressa, ja karhu todellakin lähti mantereelta uimaan ja rantautui mökkisaaren rantaan vain noin 100 metrin päähän laiturilta.
Kuten Laamasen ottamasta kuvasta päätellä, karhu otti kuvaajaan katsekontaktin. Se katselee korvat pystyssä Laamasta kohti.
– Karhu päätti uida 160 metrin matkan salmen yli samaan saareen. Kuvan sain otettua noin 120 metrin päästä siitä tilanteesta, kun karhu juuri rantautui.

Karhu ui Viisalanmäeltä salmen ylitse Papinsaloon. Laamasen mukaan saarella on kokoa noin 300 hehtaaria.
Hän ei itse usko, että karhu pitäisi saarta reviirinään. Hän arvelee, ettei saaren koko riitä karhun reviiriksi.
Saaressa on tehty aiemminkin havaintoja karhusta, mutta Jussi-Pekka Laamanen ei itse ole aiemmin nähnyt karhua.
– Kynnen jälkiä on näkynyt puissa, mutta nyt sattui sopivasti, että pääsin kameralla karhun ikuistamaan.
Laamanen arvioi, että kyseessä tuskin oli täysikasvuinen karhu
– Karhu vaikuttaa kooltaan sellaiselta, ettei se ainakaan kuvien perustella näyttäisi olevan täysikasvuinen. Minusta se oli melko pienikokoinen.
– En ole koskaan aiemmin nähnyt karhua, ja jos huono mäihä käy, niin en enää näekään. Kyllähän sitä aina miettii, mitä tekee jos karhun näkee. Mutta tässä tapauksessa vain ihmettelimme toisiamme molemmin puolin. Täytyy sanoa, että siinä tilanteessa tunsin syvää kunnioitusta metsän kuningasta kohtaan.

Juvalla on tehty huhtikuun puolen välin jälkeen runsaasti havaintoja karhuista – niin jälki- kuin näköhavaintojakin.
Ensimmäinen havainto karhun liikkeistä tehtiin 22. huhtikuuta.
Juvalaisen karhukannan suuruudeksi arvioidaan noin 15-20 yksilöä. Luonnonvarakeskuksen tuoreen kanta-arvion mukaan Suomessa elää 1 710–1 840 vuotta vanhempaa karhua.

Viikon kysymys

Aiotko ottaa kausi-influenssarokotteen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä