Superpesistä jälleen myös Puistolassa – kotijoukkueena pelaavien kiteeläisten riveissä juvalaisväriä

Kiteen Pallo tuo tänäkin kesänä yhden kotipeleistään Juvalle. Ottelu ajoittuu huomiselle eli kesäkuun 10. päivään, jolloin kiteeläisyhdeksikön vastustajaksi saapuu Oulun Lippo Pesis.
Tällä kertaa ottelussa on juvalaisittain tavallistakin enemmän mielenkiintoa, sillä Kiteen Pallon joukkueessa pelaa Juvan Nuorisopesiksen kasvatti Jani Ahonen. Hän siirtyi täksi kaudeksi Kiteen Palloon Haminan Palloilijoiden joukkueesta.

Kiteen Pallolla on Juvalla pelaamistaan kotiotteluista hyvät kokemukset. Kolme vuotta sitten se kukisti sinisellä laguunilla Kouvolan Pallonlyöjät 1-0, toissa kesänä Jyväskylän Kirin 2-1 ja menneellä kaudella Pattijoen Urheilijat 2-0.
– Hyvin on mennyt. Voitot kertovat siitä, että Juva on KiPalle mieluisa paikka pelata ja jokainen pelaaja haluaa esittää parastaan ”toisella kotikentällään”, ottelun käytännön järjestelyjä KiPan puolesta hoitava Seppo Hakulinen tuumaa.
Hän antaa ison arvon sille, miten KiPa on otettu Juvalla vastaan.
– Kolme vuotta sitten kentällä oli 1 843, vuotta myöhemmin 1 368 ja viime kesänä 1 520 katsojaa. Nämä ovat lukemia, joihin Rantakentällä harvoin päästään.
– Olemme saaneet Juvalta myös hyviä yhteistyökumppaneita. Niin Juvan kunta kuin seutukunnan yrityksetkin ovat ottelutapahtuman järjestelyissä kiitettävästi mukana.

Hakulisen mukaan näyttää vahvasti siltä, että Juva haluaa pitää kiinni pesäpalloperinteestään ja tarjota asukkailleen nautinnollista ylimmän sarjatason pesisviihdettä kesäisen illan ratoksi.
– Tätä taustaa vasten pitäisi varmaan yrittää vaikuttaa sarjaohjelman laatijoihin niin, että KiPa saisi ensi kaudella Juvalla vastaansa joko Vimpelin tai Sotkamon.
– Siinä samalla olisi mahdollista kääntää myös pelillistä kurssia. Viime vuosina suurimpien ennakkosuosikkien kaataminen on tuottanut ongelmia, mutta ehkä sekin voisi Juvalla onnistua, Hakulinen ideoi.

 

 

Lue huomisen ottelua käsittelevä ennakkojuttu kokonaisuudessaan 7.6.2018 Juvan Lehdestä!

Viikon kysymys

Pitäisikö koulupäivien alkamista siirtää myöhemmäksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...