Lähiruokaa Facebookin kautta – Juvan REKO-rengas yhdistää lähialueen tuottajat ja kuluttajat

Maarit Syrjälä-Teittinen ehtii hädin tuskin parkkeerata tila-autoaan Juvan torin reunaan, kun ensimmäinen asiakas jo astelee paikalle.
– Minulle pitäisi olla kaksi rasiaa mansikoita, Sonja Kärkkäinen ilmoittaa tilauksensa.
Hetken kuitteja selailtuaan Marjatila Teittistä emännöivä Syrjälä-Teittinen osuu oikeaan, merkitsee Kärkkäisen varaamat rasiat luovutetuiksi ja ojentaa marjat niitä vastaanottamaan kurottautuville käsille.
Vielä vaihtorahat mukaan, ja siinä kaikki. Näin näppärästi toimii lähiruokaa tuottavat tuottajat ja sitä syövät kuluttajat yhdistävä Juvan REKO-rengas.

REKO on lyhenne ruotsin kielen sanoista rejäl eli reilu ja konsumtion eli kulutus. Juvan, kuten lukuisten muiden ympäri Suomea toimivien REKO-renkaiden toiminnan ytimessä onkin sekä tuottajien että kuluttajien kannalta mahdollisimman reilun pelin hengessä tapahtuva kaupankäynti.
Keskeistä on, että välikädet kuten tukkukauppiaat, vähittäiskauppiaat ja mainostajat loistavat poissaolollaan. Heidän sijaansa markkina-alustana toimii kunkin REKO-renkaan ympärille perustettu oma Facebook-ryhmä.
Tuottajat järjestävät tietyin väliajoin niin sanottuja jakotilaisuuksia, joissa tilauksia tehneet kuluttajat pääsevät lunastamaan ostoksensa.
– Meillä Juvan REKO:lla on jakopäivä pääsääntöisesti kahden viikon välein tiistaisin, mutta kesällä jakopäiviä on joka viikko, Maarit Syrjälä-Teittinen kertoo.

Juvan REKO-rengas ja sen oma Facebook-ryhmä perustettiin hieman reilut kaksi vuotta sitten huhtikuussa 2016. Syrjälä-Teittisen ja muutaman muun alusta asti mukana olleen rinnalla Juvan REKO-renkaassa toimii tänä päivänä jo lähes parikymmentä tuottajaa. Tuotantoalat vaihtelevat kananmunista villiyrtteihin ja puutarhamarjoista luomulihaan.
Mukaan pääsee yksinkertaisesti ilmoittautumalla renkaan Facebook-ryhmän ylläpitäjälle ja tallentamalla pdf-muotoinen tilaesittely Facebook-ryhmän tiedostot-välilehdelle. Tervetulleeksi toivotetaan lähestulkoon kaikki mitä tahansa syötävää Juvalla tai lähialueella tuottavat tai valmistavat.

Myös ostajien näkökulmasta Juvan REKO-renkaan toiminta vaikuttaa varsin vaivattomalta. Facebook-ryhmään voi liittyä kuka tahansa, eikä tilauspakkoa ole.
Toisaalta myöskään tuottajia ei velvoiteta osallistumaan jokaiseen jakotilaisuuteen.
– Jokaiselle jakotilaisuudelle perustetaan oma Facebook-tapahtuma. Siihen liittymällä pääsee katsomaan, mitä tuottajia ja mitä tuotteita juuri siinä jakotilaisuudessa on tarjolla. Kukin jakotilaisuuteen osallistuva tuottaja julkaisee tapahtumasivulla oman ilmoituksensa, jonka kommenttikenttään asiakkaat voivat jättää tilauksiaan, yrttituotteita Juvan REKO-renkaan kautta myyvä Piia Häkkinen selvittää.

Lue lisää Juvan REKO-renkaan toiminnasta 20.6.2018 Juvan Lehdestä!

 

Edit 25.6. klo 9.58. Marjatila Teittisen yrittäjän etunimi korjattu Marjaanasta Maaritiksi.

Viikon kysymys

Miten Jukurit pärjää jääkiekon SM-liigan runkosarjassa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...