Kolkko isku Juvalle

Pahasti näyttää siltä, että kirjanpainamisen aikakausi päättyy Juvalla – lopullisestiko?
Vuonna 2017 Juvan perinteinen kirjapainoyhtiö Bookone Oy ajautui konkurssiin. Työttömäksi jäi kolmisenkymmentä ihmistä.
Kirjanpainamisen perinteitä haluttiin kuitenkin jatkaa, ja Juvalla käynnistyi huippunykyaikainen Bookwell Digital Oy. Siihen satsattiin paljon rahaa, mutta toiminta ei onnistunut ja kaatui teknisiin ongelmiin.
Digitaaliseen kirjapainoon uskottiin, ja sen toivottiin palkkaavan osan työttömäksi jääneistä. Nyt Juvan Lehti uutisoi digikirjapainon konkurssista, jonka myötä vailla työtä jää parikymmentä ihmistä.

Juva on perinteinen kirjapainopitäjä, ja parhaimmillaan ala on antanut työtä noin sadalle ihmisille.
Alunperin WSOY rakensi vuonna 1977 Juvalle kirjatehtaan. Ensimmäinen painettu teos oli Väinö Linnan Tuntematon sotilas, ja tehtaan jopa käynnisti kansalliskirjailija itse.
Isku on kolkon kova ja kertoo maailman muuttumisesta. Graafinen ala ylipäätään on vaikeuksissa, ja kirjanpainamista on siirtynyt halvemman tuotannon maihin. Kirjanpainamisen kisa on kovaa, ja Juva on nyt jäämässä sivuun tästä kisasta.

Viikon kysymys

Miten Jukurit pärjää jääkiekon SM-liigan runkosarjassa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...