Hyppyyttäminen saa lopun Juvalla

Juvalle on perustettu toimintatalo, joka kokoaan yhteen ja saman katon alle monet tuiki tärkeä viranomaiset.
Juvantien varressa sijaitsevaan toimintataloon on kerätty kunnan työelämäpalvelut ja kunnan etsivä nuorisotyö, Essoten aikuissosiaalityö sekä Essoten mielenterveys- ja päihdetyön päivätoiminta.
Kuten tämän päivän Juvan Lehdessä kerrotaan, juvalaiset voivat nyt hakea apua ja neuvoja moniin arjen pulmiin ns. yhden luukun periaatteella. Hyppyyttäminen paikasta toiseen loppuu, ja se on erinomainen asia.
Kun monet viranomaiset toimivat nyt saman katon alla, tiedonvaihto heidän välillään toimii sujuvasti. Virkailijat voivat yhdessä suunnitella apua niille asiakkaille, jotka tarvitsevat monialaista tukea. Silläkin on merkityksensä, kun tavoitteena on tukea ja helpottaa kuntalaisten ja avuntarvitsijoiden elämää.
Suomessa pidetään yleisesti tärkeänä, että palvelujen tulisi olla niin laadultaan kuin saavutettavuudeltaan asiakaslähtöisesti. Kuitenkin perin harvassa kunnassa sellaiseen on ryhdytty.
Juva on nyt tehnyt tervetulleen poikkeuksen, ja Juvan mallia voikin pitää pilottina, jonka tuloksia monet kunnat todennäköisesti seuraavat suurella mielenkiinnolla.

Viikon kysymys

Kuinka usein keskimäärin saunot viikossa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä