Kuskipula saanut jäteastiat tulvimaan Juvalla – tilanteen määrä helpottua tällä viikolla

Itä-Suomi on ollut helleaallon kourissa, mutta Juvaa, Joroista ja Leppävirtaa on koetellut jäteongelma. Kovimpien helteiden aikaan talojen jäteastiat ovat täyttyneet, kun niiden tyhjennys on ontunut kuljettajapulan takia.
Urakoitsijalta Sihvari Oy:ltä ovat loppuneet jäteautojen kuljettajat kesken kovimpien helteiden.
Kuudesta jäteautosta vain kaksi on saatu liikkeelle lomien ja kuljettajapulan takia. Kahdella kuljettajalla ei ole pystytty hoitamaan Juvan, Joroisten ja Leppävirran jätehuoltoa.

Kiinteistöjen jätesäiliöiden tyhjennys on ontunut kolmen kunnan alueella juhannuksesta lähtien. Jäteastiat pursuvat jätteistä. Nyt heinäkuun kesähelteillä ne ovat alkaneet haista, kun säiliöt ovat olleet viikkoja tyhjentämättä.

Juvan, Joroisten ja Leppävirran kuntien omistama Kaakkois-Savon Jätehuolto Oy on tilanteessa voimaton. Asiakassoittoja on tullut runsaasti kuntien ympäristöviranomaisille, Kaakkois-Savon Jätehuolto Oy:lle ja urakoitsijalle Sivari Oy:lle. Urakoitsijan puhelimet ovat soineet aamusta iltapäivään lähes taukoamatta.
Juvan ja Rantasalmen kuntien yhteinen ympäristöpäällikkö Heikki Virta kummastelee jätehuollon ongelmia.
– Jätehuolto on huonosti hoidettu ja suunniteltu, jos vilkkaimpaan aikaan ei ole henkilökuntaa jäteastioita tyhjentämään. Nythän täällä on eniten ihmisiä, kun kesämökkiläiset ovat tulleet, Virta sanoo.

Projekti-insinööri Janne Kuronen Kaakkois-Savon Jätehuollosta sysää ongelman urakoitsijan Sihvari Oy:n niskaan. Sihvari Oy hoitaa käytännössä jäteastioitten tyhjennyksen.
Kaakkois-Savon Jätehuolto on helleviikkojen aikana saanut kymmeniä soittoja asiakkailta, kun tyhjentämättömät jätesäiliöt ovat alkaneet haista.
– Olemme olleet jätehuollon ongelmista yhteydessä urakoitsijaan Sihvari Oy:öön. Se on luvannut, että kiinteistöjen jäteastioitten tyhjennys pääsee lähipäivinä alkuun. Puheluja täysistä jäteastioista meille on tullut runsaasti. Pahimmillaan tyhjennys on viivästynyt parisen viikkoa, Kuronen kertoo.

Sihvari Oy:n toimitusjohtaja Janne Andersin sanoo, että jäteastioitten tyhjennys alkoi notkahdella juhannuksen tietämillä.
– Kun meillä normaalisti talvikaudella jäteastioita tyhjennetään kuuden auton voimin, niin nyt ajoon on saatu vain kaksi jäteautoa. Tästä johtuu kiinteistöjen jätesäiliöiden täyttyminen. Kuljettajia ei kerta kaikkiaan ole ollut, vaikka olemme ammattihenkilöstöä koko ajan hakeneet, hän sanoo.

Andersinin mukaan jäteautojen kuljettajapula on krooninen. Kuljettajilta vaaditaan paitsi kuorma-autokortti myös ammattiliikennepätevyys. Ketä tahansa ei saa pistää jäteautoa ajamaan ja jätesäiliöitä tyhjentämään.
Hän sanoo, että ilmeisesti Juvan, Joroisten ja Leppävirran alueella ammattikuljettajien työtilanne on niin hyvä, ettei koulutuksen saaneita kuljettajia jäteautoihin löydy.
– Kilpailemme kuskeista muun liikenteen kanssa eikä tämä ole rahakysymys. Palkat ovat hyvinkin kilpailukykyisiä muun liikenteen kanssa. Jäteauton kuljettajien imagokin on vähitellen kohenemassa ja tämän päivän ajokalusto on nykyaikaista. Kalusto on viime vuosina muuttunut paljon, Janne Andersin sanoo.
Toimitusjohtaja Andersin lupaa, että jäteastioitten tyhjennys kohenee tällä viikolla. Liikkeelle saadaan neljä jäteautoa.

5 kommenttia aiheesta “Kuskipula saanut jäteastiat tulvimaan Juvalla – tilanteen määrä helpottua tällä viikolla

  • 26.7.2018 at 07:49
    Permalink

    Onko meidän viisat päätäjät säästänyt euron ,kun on valittu urakoitsija.Pitäisi muistaa ,että kolikolla on kaksi puolta

  • 26.7.2018 at 12:14
    Permalink

    Se on Keski-Savon jätehuollon liikelaitoskuntayhtymä ja Sihvari Oy. Minulla kuljetukset olleet poikki kuukauden, ei kahta viikkoa kuten jätehuollon edustaja väittää.

  • 26.7.2018 at 17:38
    Permalink

    Tiedän Juvaltakin ainakin yhden metsäkone ja turveyrittäjän, jotka eivät jostain syystä oikein löydä kuljettajia. Näissä mainituissa tapauksissa saa yrittäjä katsoa peiliin ja syyttää vain itseään.

  • 26.7.2018 at 21:51
    Permalink

    Tästä täytyy tulla hyvitystä jätemaksuista…huonosti hoidettu koko tämä nykyinen jätekuljetushomma.

  • 27.7.2018 at 14:52
    Permalink

    Päästään kokemaan suuren maailman tyyliä…

Comments are closed.

Viikon kysymys

Kuinka usein keskimäärin saunot viikossa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä