Toisille puutarha, taiteilijalle leikkipuisto – Mari Liimataisen luovuus kukkii Vanhassa Kilkkilässä

Mielikuvat ottavat vallan heti, kun auton nokka kääntyy Vanhan Kilkkilän puutarhaan johtavalle pihatielle. Vehreään maalaispihaan päättyvä koivukuja sitä reunustavine riukuaitoineen vie ajatukset välittömästi klassikkosuomifilmien maisemiin.
Toisaalta silmien eteen piirtyy kuvia Albert Edelfeltin kaltaisista kotimaisen taiteen kultakauden mestareista, jotka saattoivat viettää kokonaisia päiviä puutarhoissa vaellellen ja luonnostellen.
– Ei voisi olla kauempana totuudesta nykyään, Mari Liimatainen naurahtaa.
Vanhan Kilkkilän nykyinen emäntä, kulttuurikasvattaja ja taitelija itsekin, kuvailee 2010-luvulla elävien taiteilijoiden elämää lähinnä marjanpoiminnan kaltaiseksi kausityöksi.
– Taiteilijuus Suomessa on tänä päivänä sitä, että periaatteessa taitelija on koko ajan taiteilija, mutta työtään hän ei voi tehdä kokoaikaisesti. Esimerkiksi itselläni on juuri nyt apurahakausi päällä eli teen omia töitäni. Siksi avasimme puutarhankin tänä vuonna vain heinäkuuksi, koska sen ajan perhe jaksaa hoitaa paikkaa ilman minua, Liimatainen kertoo.

Mari Liimatainen puolisoineen muutti Vanhaan Kilkkilään vuonna 2001. Sitä ennen paikka ehti olla tyhjillään varsin tarkkaan parikymmentä vuotta. Raivattavaa ja kuokittavaa riitti ja riittää edelleen, mutta vähä vähältä jo 1500-luvulla ensimmäisen kerran asutetun tilan pihapiiri on ikään kuin asettunut uomiinsa.
Alun perin maalaispihan hoitaminen oli Liimataisen pariskunnan yhteinen juttu, mutta sittemmin käytännön työt ovat siirtyneet yhä enemmän talon isännän ja Liimataisten lasten Ellin ja Oton vastuulle.
– Kun pari vuotta sitten lähdin opiskelemaan, mieheni otti vetovastuun tilasta. Minulla on siitä lähtien ollut lähinnä enää vain äänitorven ja virallisen kitkijän rooli, tämän vuoden puolella ammatilliseksi opettajaksi valmistunut Mari Liimatainen selvittää.
Omien taideprojektien, Vanhaan Kilkkilään liittyvien edustustehtävien ja rikkaruohojen intohimoisen nyhtämisen välissä Liimatainen keskittyykin nimenomaan opettamiseen.
– Olen tehnyt ammatillisen opettajan hommia sekä taidekasvatushommia ennen muuta Lastenkulttuurikeskus Verossa. Nyt minulla on elokuun loppuun asti suunnitelma taideapurahaani liittyen, mutta kun se alkaa olla voiton puolella, ryhdyn katselemaan, millaisia tuntiopettajan töitä olisi tarjolla.

Liimataisen taidetta pääsee ihailemaan Vanhan Kilkkilän piharakennuksiin vielä tämän päivän ajan. Sen jälkeen perinnepuutarha sulkee ovensa syksyksi ja talveksi, mutta vain avatakseen ne uudestaan jälleen ensi kesänä.
Sen sijaan tilan omalle väelle ja etenkin sen emännälle Vanha Kilkkilä tarjoaa elämyksiä läpi koko vuoden.
– Kyllä taiteen tekemiseni on muuttunut sen jälkeen, kun muutimme tänne. Taide on ikään kuin tiukentanut otettaan minussa. Vanha Kilkkilä on loistava ympäristö tehdä luovaa työtä, sillä täällä on sellainen rauha, jonka ansiosta omia luovia ajatuksia saa pulauteltua ulos, Mari Liimatainen sanoo.
– Tämä on myös hyvä koekenttä tai oikeastaan leikkipuisto, jonne voin rakennella omista töistäni erilaisia kokonaisuuksia. Taidehan on ennen muuta leikkiä, mutta samalla kovaa työtä, sillä taitelija ei pääse taitelijuudestaan koskaan eroon, hän pohtii.

 

Lue koko juttu Mari Liimataisesta ja Vanhasta Kilkkilästä 26.7.2018 Juvan Lehdestä!

Viikon kysymys

Olisiko kunnanvaltuuston pitänyt muuttaa veroprosentteja vuodelle 2019?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...