Hälytysmäärät pelastuslaitoksella vahvassa nousussa – suoritettuja tehtäviä jo lähes yhtä paljon kuin viime vuonna yhteensä

Juvan paloasemalla on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen kiireinen vuosi. Hälytysmäärät lähentelevät jo viime vuoden kokonaishälytysmäärää, vaikka vuodesta on vielä lähes viisi kuukautta jäljellä.
– Toissa keskiviikkona tuli 150 hälytystä täyteen. Viime vuonna meillä oli yhteensä 167 hälytystä, Juvan paloaseman palomestari Asko Valtonen ihmettelee.
Syytä hälytysten kasvaneeseen määrään Valtonen ei osaa sanoa. Maastopaloja Juvalla ei kuivista keleistä huolimatta ole ollut tavallista enempää, joten niiden piikkiin vilkasta hälytystahtia ei voi laittaa. Liikenneonnettomuuksia Juvalla on ollut perinteiseen tapaan reippaasti. Etenkin talvella Pieksämäentiellä sattuneet useat ulosajot ovat jääneet ihmisten mieliin, ja tietä onkin laitettu viime viikkoina parempaan kuosiin. Pieksämäentie ei kuitenkaan Valtosen mukaan yksinään selitä tilastopiikkiä.
– Ihan ihmeellistä on ollut nyt kesälläkin. Viimekin viikolla kävimme seitsemällä keikalla, Valtonen kertoo.
Isojen onnettomuuksien sijaan Juvalla tapahtuu Valtosen mukaan reippaasti pienempiä haavereita.

Työurastaan kymmenen vuotta Juvan pelastuslaitoksella viettäneen Valtosen mukaan vastaavaa tilannetta ei ole tullut hänelle ennen vastaan. Joinakin vuosina hälytystehtävien määrä on mennyt yli kahdensadan, mutta nämä vuodet eivät ole suoraan verrattavissa nykyhetkeen.
– Silloin mukana oli ensivastetehtäviä, joita ei nyt ole meillä. Jos tällaisena jatkuu, niin tulee kyllä ennätyksellinen vuosi.
Kiireinen työtahti on testannut myös pelastuslaitoksen henkilökunnan kuntoa. Vajaamiehityksellä toimiva paloasema nojaa vahvasti sopimuspalokuntalaisten toimintaan, mutta pienissä kunnissa hälytyksiin osallistuva henkilöstö on Valtosen mukaan yleisesti laskussa. Toimeen on tähän mennessä kuitenkin tultu.
– Aina on ollut lähtijöitä ja hommat tullut hoidettua, vaikka välillä on pitänyt kahdella palomiehellä lähteä. Enemmän kyllä mielellään saisi olla porukkaa.

Myös Joroisissa ja Puumalassa hälytysten määrä lähentelee jo viime vuoden kokonaismäärää. Joroisissa tehtäviä oli viime viikon torstaihin mennessä tullut 105 kappaletta, kun niitä vuodessa tulee normaalisti 120-130. Puumalassa hälytyksiin on vastattu jo 100 kertaa, 105-110 hälytyksen ollessa vuosittainen normi. Naapurit ovat hälytysten suuresta määrästä lähes yhtä ihmeissään kuin juvalaiset.
– Liikenneonnettomuuksia on ollut jonkin verran tavallista enemmän, Joroisten paloaseman palomestari Jani Kasanen pohtii.
Puumalassa pelastuslaitosta ovat puolestaan työllistäneet vahingontorjuntatehtävät.

Mikkelin paloaseman palopäällikkö Isto Heikkisen mukaan heidän päässään ei ole huomattu piikkiä hälytysmäärissä. Juvan erikoiseen tilanteeseen Heikkinen uskoo vaikuttaneen esimerkiksi juuri Pieksämäentiellä sattuneet onnettomuudet.
– Niitähän tapahtui talvella melko paljon.
Heikkinen ei usko, että juvalaisten tarvitsee pelätä tilanteen jatkuvan samanlaisena jatkossakin.
– Näitä piikkejä tulee aina silloin tällöin.
Palomestari Valtonen puolestaan arvelee seuraavan onnettomuuspiikin tulevan Viitostien remontin saavuttaessa Tuhkalantien risteyksen.
– Mäntyharjulla tietyö aiheutti selkeän onnettomuuspiikin.

Juttua muokattu  13.8.2018 kello 8.37: korjattu termi ”vapaapalokuntalainen” ”sopimuspalokuntalaiseksi”.

Viikon kysymys

Löytyykö sinun kodistasi viherkasveja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä