Essote pyrkii tasapainoittamaan talouttaan – oppia otetaan Juvalla jo käyttöönotetuista keinoista

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuluvan vuoden talousarvio on ylittymässä noin viidellä miljoonalla eurolla. Ylitysuhka koostuu pääosin henkilöstökulujen ja ostopalvelujen kasvusta. Myös tuloja on tullut budjetoitua vähemmän. Taloutta pyritään loppuvuodesta tasapainottamaan uusilla tehtäväjärjestelyillä.
– Mihinkään järeisiin keinoihin, kuten irtisanomisiin, ei ole tarkoitus lähteä, Essoten hallituksen puheenjohtaja Aira Kietäväinen korostaa.
muuttamalla osin palvelurakenteita ja palvelujen tarjoamisen tapoja sekä mahdollisesti myös tehtävien yhdistämisen ja vastuun jakamisen keinoin. Kietäväinen vertaa tulevia muutoksia Juvalla alkuvuodesta tehtyihin muutoksiin vastaanottopalveluissa. Tehtäviä järjesteltiin silloin uudelleen niin, että Juvan yksikön vastaava ylilääkäri Eeva Björkstedt vastaa myös Mäntyharjun ja Kangasniemen hyvinvointikeskusten avosairaanhoitopalveluista. Huomionarvoista on, että koko Essoten vastaanottopalveluista vastaa juvalaisten hyvin tuntema ylilääkäri Jarmo Lappalainen.
– Päätöksiä pystytään nyt tekemään enemmän paikan päällä. Aikaisemmin päätöksenteko oli liikaa vain yhden viranhaltijan hartioilla, jolloin päätöksenteko ruuhkautui.

Kietäväisen mukaan Juvalla tehdyt muutokset ovat näkyneet positiivisesti ihmisten hoidonsaannissa. Juvalla lääkäreitä on tällä hetkellä käytettävissä viiden lääkärin työpanos.
– Ja jatkokin näyttää tältä osin hyvältä.
Juvalla on tehty Kietäväisen mielestä monia muitakin hyviä uudistuksia terveydenhuollon palvelujen sulavoittamisessa. Esimerkiksi hoitajien suoravastaanotot ovat vähentäneet tehokkaasti lääkärien vastaanotoille kertyvää painetta.
Myös fysioterapeuttien suoravastaanotto on huomattu toimivaksi järjestelmäksi. Tuki- ja liikuntaelinsairauksista kärsivien ei tarvitse enää varata aikaa ensin lääkärille, vaan ajan voi halutessaan varata suoraan fysioterapeutille, missä hoidon tarve arvioidaan. Parhaassa tapauksessa potilaan hoitoon riittävät fysioterapeutin hoito ja ohjeet, jolloin raskaammilta operaatioilta voidaan välttyä.
– Essotessa on koulutettu fysioterapeutteja suoravastaanottoon vuoden alusta asti, ja koulutetaan jatkossakin.

Juvan kuntaosuuden ylitystarve ei tällä hetkellä näyttäydy hälyttävänä. Juvan kuntaosuus Essoten 370 miljoonan kokonaistaloudesta on 23 800 000 euroa, jonka Juva tulee ylittämään noin 160 000-170 000 eurolla tämän hetkisen ennusteen mukaan. Juvan osalta luvassa ei siis ole todennäköisesti suurempia toimenpiteitä. Mitään varmaa ei kuitenkaan vielä voi sanoa.
– Vasta 19. päivä asia tulee hallitukseen, joten johtoryhmän esityksiä ei vielä ole käytettävissä, Kietäväinen muistuttaa.
Essoten valtuustoon esitys talouden tasapainottamisen ohjelmasta saapuu 27.9.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Miten Jukurit pärjää jääkiekon SM-liigan runkosarjassa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...