Kuvia ja killuttimia

Ihmisethän ovat joukkosieluja, ja se ilmenee selkeästi heidän käyttäytymismalleissaan. Ilman joukkosieluisuutta ei olisi muotia eikä muoti-ilmiöitä.
Joukkosieluja on helppo höynäyttää, ja muotitalot käyttävät sitä häikäilemättä hyväkseen. Aina höynäyttämiseen ei tarvita kuitenkaan muotitaloja.
1960-luvun puolivälin tienoilla höynähdin itsekin. En kuitenkaan yksin, vaan miljoonat ikätoverini ympäri maailman kokivat saman höynäytyksen. Tuolloin nousi Liverpoolin duunarikortteleista stakelle neljä pitkätukkaista nuorukaista, jotka edesauttoivat nuorison maailmanvalloitusta ja syntyi ennen näkemätön nuorisokulttuurin invaasio.
Aiemminhan ei maailmanlaajuista nuorisokulttuuria ollut olemassakaan. Oli toki ollut elviksiä, sinatroita, berryjä, hayleja ja muita nuorison villitsijöitä, mutta eiväthän he olleet mitään neljän liverpoolilaisnuoren rakentamaan beatlemaniaan verrattuna.

Ennen nuorisovallankumousta miehinen tukkamuoti taisi olla sotavuosien peruja. Miesten hiukset pysyivät lyhyinä ja parturit tekivät tiliä. Taannoinen RAUKin kouluttajani puki miestukan sanoiksi: ” Sotilaan tukka on lyhyt mutta siisti.” Armeijan aikaa huomioimatta oma tukkani pysyi pitkänä ihan viime vuosiin saakka eikä se ainakaan viimeisinä vuosina ole ollut minkään sortin muotijuttu.
En juuri seuraa muotia enkä siitä mitään ymmärräkään, mutta kun mediaa tulvii nykyisin monen torven täydeltä, niin väkisinkin joutuu seuraamaan myös muotitrendejä. Viime aikoina silmiini ovat pistäneet tatuoinnit, ja vaikuttaa siltä, että ilman tatuointeja olevat ovat nykyisellään toisen luokan kansalaisia.

Teinivuosinani tatuointeja oli vain merimiehillä ja linnakundeilla ja tatuoinnit olivat korkeintaan kämmenen kokoisia söhryjä. Tämän päivän trendi-ihmisellä pitää ainakin jokin ruumiinosa olla kokonaan kuvioitu. Ja pitää olla jonkin sortin masokisti alistuessaan vaikkapa selän tai rintakehän tikkaukseen.
Toinen trendi, joka on viime aikoina silmääni sattunut, on naisväen korviin ilmestyneet, olkapäitä hipovat killuttimet. Ne kun taitavat olla yksilöllisiä niin persoona- kuin henkilökohtaisestikin kuten syntymämerkit, joten taitaa korutaiteilijoilla olla meneillään kissanpäivät.
Killuttimiahan pitää olla ”joka lähtöön” ja se tarkoittaa, että niitä pitää olla laatikon pohjalla peitoksi asti. Vielä ei kai ole kukaan rivakka yrittäjän alku keksinyt pistää pystyyn killukkavaihtaria, josta voisi käydä pienellä rahalla vaihtamassa omat killuttimensa uusiin. Vaikkapa aina kuukauden satsi kerrallaan.

Semmoinen erohan näissä viime aikojen villityksissä on, että killuttimet elävät aikansa kunnes unohtuvat laatikon pohjalle, mutta tatuoinnit seuraavat kantajansa mukana melko varmasti vielä viimeisellä matkallakin. Sen verran hankalaa ja kivuliasta niiden poistattaminen on.
No, aika aikaansa kutakin. Niinhän se kuului sanoneen se entinen pässikin kun päätä leikattiin. Paljon on tullut aikojen saatossa nähtyä ja kuultua, vaan aina tuntuu elämään riittävän uusia elämyksiä. Vielä nämäkin.
Maailman menoa huokaillen

Kari Kääriäinen
Kirjoittaja on Varkaudessa
asuva juvalaislähtöinen vaikuttaja.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Löytyykö sinun kodistasi viherkasveja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä